maanantai 15. kesäkuuta 2015

Filmi on valoa

Matkalla Tampereelta Sodankylään ja takaisin näimme ABC-asemien vessoja, Halpa-Halleja ja buffet- lounaita. Lautaselle oli mahdollista kasata jäävuorisalaattia, porkkanaraastetta, perunamuusia, kermaperunoita, tummanruskeaksi hautunutta possunlihaa ja rasvaisessa liemessä uivia kanankoipia. ABC-asemalla kysyimme "Onko muuta kasvisruokaa kuin vuohenjuustotomaattikeittoa tai kasvipitsaa?" Nuori mies seisoi tiskin takana moppi kädessään "Käykö kana?", "Entäs lohi?"

Sodankylän elokuvajuhlien lipunmyyntiä voisi jotenkin uudistaa. Voisiko 30% lipuista myydä etukäteen? Nyt niitä sai varata, jolloin lippuja oli kuitenkin jonotettava paikan päällä. Kun Lapinsuun alakerrassa jonotettiin lippuja, yläkerrassa kaksi naista istui tyynenä odottamassa VIP-asiakkaita. Riittäisikö yksi VIP-henkilöiden palvelija ja voisiko toinen myydä lippuja rahvaalle?

En käynyt mestariluokkanäytöksissä, mutta olisi ollut kiva kuulla jonkinlainen asiantuntijan alustus ennen elokuvaa. Nyt näytettiin dokumentti Altmanista, olisiko siihen perään voinut esittää miehen ohjaamia elokuvia?

Toivomus Finnkinolle: järjestäkää klassikkoelokuvien sarjoja. Kysykää vaikka asiakkailta mitä elokuvia he haluaisivat nähdä. Finnkinon varastolta hävitetään filmikeloja ja ne lähetetään ulkomaille hävitettäväksi (filmi on ongelmajätettä).

Aki Kaurismäki on sanonut, että oikea filmi on valoa ja digitaalinen elektroniikkaa. Olen kuullut sellaisenkin version, jossa oikea filmi on valoa ja digitaalinen numeroita. Ei digitalisoitumisessa ole vain huonoja puolia: enää ei tarvitse odottaa uuden elokuvan saapumista vaan se leviää kaikkialle tasalaatuisena lähes yhtä aikaa.

3 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

En ole koskaan käynyt Sodankylän elokuvajuhlilla enkä aio käydäkään. Muut saavat käydä.

Kertomasi perusteella kuulostaa siltä, että rahastamisen sujuvuus on festivaalin ongelma. Sen järkeistäminen ei olisi vaikeaa, tuskin jonottamisesta kannattaa tehdä osaa tapahtuman antoisuutta. Minusta kaikki samanaikaiset ja vaikeasti saavutettavat, eksklusiiviset tapahtumat tuntuvat kyykytykseltä. Jalkapallon mm-kisoja en myöskään menisi seuraamaan kauheeseen massaan. Kotona kaikki näkyy mukavasti tv-ruudulta. Seurakin on tuttua ja turvallista.

Heidi kirjoitti...

Kyse ei ole kyykytyksestä, vaan taiteilijoiden epäkäytännöllisyydestä. Elokuva on minusta aina paras suurelta kankaalta nähtynä.

Anonyymi kirjoitti...

Lataa luuriisi Vaihtoehto ABC:lle -applikaatio. Kun poikkeaa parisataa metriä pääväylältä, löytyy jopa paikkoja missä on huikea salaattibuffa.

Åboriginal