lauantai 13. kesäkuuta 2015

Sodankylä

Persaukseni on puuduksissa ja selkä jäykkä autossa istumisesta. Neljä päivää auton penkillä ja kaksi festivaaleilla. Seuraavan kerran matkustan junalla.  Kerttu ei ollut oksentanut päiväpeitolleni eikä pissinyt sohvalleni.

Midnight Sun Film Festival oli ihana.  Olisin ollut mielelläni pidempään Sodankylässä, sillä kahdessa päivässä pääsi vasta festivaalien makuun ja oppi jonottamaan.

Sodankylässä jonotettiin lippuja, ruokaa, olutta ja vessaan pääsyä. Lippuja ei voinut ostaa etukäteen, varata saattoi, mutta varattuja lippujakin piti jonottaa. Lippuja oli jonotettava kolmessa paikassa: elokuvateatteri Lapinsuun liput ostettiin elokuvateatteri Lapinsuusta, koulun ja teltan liput muualta. Jono kiemurteli parin korttelin mittaisena. Housun puntit väpättivät pohjoistuulessa. Välillä avattiin sateenvarjo ja sitten taas suljettiin. Pankkikortti ei kelvannut ja lippuja sai ostaa vain samalle ja seuraavalle päivälle. Ehkä Peter von Bagh oli suunnitellut lipunmyynnin näin, eikä järjestelmää voi muuttaa silkasta kunnioituksesta maestroa kohtaan. Jonossa tutustui ihmisiin.

Ensimmäisenä päivänä osallistuin Peter von Bagh matineaan, jossa viisaat miehet päivittelivät elokuvien ja niiden levityksen kehnoa tilaa. Näin Aki Kaurismäen, joka näytti kärsivän varhaisesta festivaaliväsymyksestä. Katsoin Petterin elokuvan Pockpicket eli katkelmia helsinkiläisen porvarisnuoren elämästä. Valitin lounaalla päänsärkyä, jolloin vieressäni istunut tuntematon nuori mies tarjosi minulle Buranan.

Isossa teltassa esitettiin Petterin ainoa fiktiivinen elokuva Kreivi. Elokuva oli varsin hupaisaa katsottavaa. Pääosan esittäjä Pertti Ylermi Lindgren esitti itseään, eikä osannut näytellä lainkaan. Elokuvassa puhuttiin härskimmin kuin muistin. Filmin komiikka oli usein tahatonta.

Elokuvahan alkaa Kiti Neuvosen laulamalla Nuoruustangolla. Näytöksen loputtua sama nainen astui estradille ja lauloi Nuoruustangon 44 vuotta elokuvan ensi-illan jälkeen. Minua itketti ajan kuluminen.

Lapinsuussa näytettiin mainiota suomalaista lyhytelokuvaa ja jos muistan oikein ne kaikki olivat naisten ohjaamia ja kirjoittamia.

Festivaalien avajaisnäytöksessä Lapinsuussa nähtiin Mike Leighin elokuva Vera Drake. Elokuva kertoo hyvästä ja työteliäästä perheenäidistä Verasta, joka perheeltään salaa auttaa pulaan joutuneita nuoria naisia palkkiotta. Näytöksessä oli mukana elokuvan ohjaaja. Olen aina pitänyt Leighin elokuvista, joista olen nähnyt filmit Happy-Go-Lucky, Vuosi elämästä, Salaisuuksia ja valheita ja Mr Turner (nyt näin vielä pari hänen työtään). Mies ei kirjoita perinteistä elokuvakäsikirjoitusta vaan näyttelijät ovat mukana valmistusprosessissa, jossa on paljon tilaa improvisaatiolle. Luin, etteivät muut näyttelijät tienneet, että Vera Drake teki abortteja, joten näyttelijöiden hämmästys oli aitoa. Kollegoiden kanssa kummastelimme aborttimenetelmää, jolla tuskin olisi ainakaan mitään varmaa tulosta. Leighin elokuvat ovat pinnalta melkein kevyitä, mutta niitä pohtii pitkään. Elokuvien keskiössä on usein perhe, jonka liepeillä kulkee joku yksinäinen reppana.

Yöllä oli vaikea nukkua, sillä aurinko paistoi ja aivot käskivät valvoa. Ei kai valoisaa yötä ole tarkoitettukaan nukuttavaksi.

Jatkuu...

1 kommentti:

Timo Lampi kirjoitti...

Tällassii selostuksii kaipaisin kulttuurisivuille. Siellä on vaan tylsästi kerrottu asioista ja välillä huomaa että asialle on laitettu toimittaja, jota asia ei vois vähempää kiinnostaa.
(Tunnen liian hyvin paikallislehtemme toimittajat.)