keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Olen lukenut Alastalon salissa

Volter Kilven Alastalon salissa on äänestetty joskus Helsingin sanomien kyselyssä Suomen parhaaksi romaaniksi. Kirja on tunnettu vaikealukuisuudestaan. Aina muistetaan mainita, että kirjassa pakistaan 70 sivun verran piipun valinnasta ja unohdetaan miten pitkään kirjailija käyttää totilasien hakemisen tai parkkikirjan allekirjoittamisen kuvaamiseen. Moni lukija on uupunut piippuhyllylle.

Kirja ei ole lopulta vaikea lukea, kunhan saa kahlattua 200 ensimmäistä sivua. Sen jälkeen alkaa tottua kirjailijan ilmaisutapaan. Kirjassa on kyse ulkoisten tapahtumien lisäksi henkilöiden päänsisäisestä pohdinnasta, joka tuntuu yleensä melkoiselta jahkailulta.

Pukkila on ehdoton suosikkini. Jottei lukijalla olisi helppoa on henkilöt nimetty talon ja ristimänimen mukaan. Pukkila on siis Petter Filemon Pihlman. Jos kirja siirrettäisiin nykyaikaan Pukkila olisi pyrkyri, joka kadehtisi naapurin Bemaria ja kaasugrilliä. Pukkilalla on virallinen poika Evald, joka vaikuttaa nyhveröltä ja piian kanssa tehty poika (kirjassa ainakin vihjataan siihen suuntaan, että Pukkila voisi olla Jannen isä), joka on kylän mahtimiehen Alastalon isännän (Herman Mattsson) suosikki ja vävykokelas. Asiantila ärsyttää Pukkilaa.

Kirjan sisällä on useampi itsenäinen tarina, kuten tarina Albatrossista, fregatista, joka on kateissa seitsemän vuoden ajan. Teokseen sisältyy myös hauska ja jännittävä tarina tullimiesten huijaamisesta ja kertomus miehestä, joka on hyvä uimari ja pelastaa monta miestä, mutta hukkuu itse.

Alastalon salissa kertoo vain kuudesta tunnista ja yhdestä huoneesta, jossa ukkokööri istuu. Naiset vilahtavat tuodessaan tarjottavia ja saavat aikaan haikailua ainakin Malakias Afrodite Härkäniemessä, joka on vielä viisikymppisenä poikamies. Kirjan lopussa on mehevä kuvaus Krooklanista, jolta Pukkila on joutunut lainaamaan rahaa. Saita mies makaa tuvassa, rahat ja velkakirjat on talletettu rähjäisen talon piirongin laatikkoon.

Kun jonkun seurassa on viettänyt puoli vuotta, niin onhan siitä haikea erota. Välillä muu kirjallisuus houkutti, muuten projekti olisi edennyt joutuisammin.

Näin Volter Kilpi kirjan lopettaa:

"Uskon turva etukamarissakin oli tässä suhteessä varma, siinä nimittäin, ettei aterian aikana salin pöytäänkään tuvan puolilla unhotettu, vaan että kilisevät olivat odottamassa ja täydet lasit valmiina salissa, kun pöydästä noustiin: ei Alastalosta enempää Eevastiinan kuin Hermanninkaan hommista ja sallimilta vierasta tavallisestikaan aterian jälkeen karaisemattomana ehtookylmiin päästetty, saati sitten tämmöisenä päivänä ja parkkipidoista!"

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muaki kiehtois lukea tämä kirja, mutta jotenkin siihen tarttumista viivyttelee, tuntuu ehkä niin kovalta urakalta. Kieli tuntuu vaativalta mutta kirjan tunnelma viehättääkin myös.

Heidi kirjoitti...

Rohkeasti vaan!