perjantai 1. tammikuuta 2016

Nätit apulaiset

Istun junassa, joka onkin mitä parhain paikka kirjottamiselle. Nyt lippujakin saa alennushintaan.

Sain eilen kuvan kummipojastani, joka asuu Ugandassa. Kuusivuotias Joseph seisoo vakavana isänsä vieressä. Hänen yllään on liian suuri vaaleansininen kauluspaita ja hän on paljain jaloin. Paidan kaulus on vähän rispaantunut. Josephin katsominen saa nieleskelemään.

Nyt on vuosi 2016. Thaimaassa on vuosi 2558 (tai jotain sinnepäin). Tässä vaiheessa kuuluu muistella edellistä vuotta ja sen kohokohtia. Merkittävintä viime vuodessa oli ilman muuta vuorotteluvapaa, joka muutti suhdettani työhön. Minusta tuli laiska.

Eräs potilas sanoi "Mistä lääkäri on löytänyt noin nättejä apulaisia?" (kaksi amanuenssia, nuoria eli siis nättejä). Mies jankkasi sitä samaa, sen verran pitkään, että meinasi mennä hermot. Ei kuitenkaan mennyt. Sain jälkeenpäin ehdotuksia mitä siihen olisi voinut vastata "Kadulta huoraamasta" (pahin), "Jäivät joulupukilta tähteeksi" tai "Roskiksesta".

7 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

:DDD!
Hyvä huumorintaju teillä ja heillä.

Anonyymi kirjoitti...

Kompaan Timbaa, siin ois ollut potilaalla naaman ilmeitä jos olisit paukauttanut vastaukseksi jonkun noista ehdotuksista :D

Anonyymi kirjoitti...

Joo just niin! Kerran meinas mennä potilaalta (minulta) huumorintaju täysin, kun työterveyslääkäri ehdotti nivelvaivoihini "kevyitä syrjähyppyjä, koska ne vois piristää". Eipä ole tullut kokeiltua. Ainoastaan konservatiivisia kipulääkkeitä ja kortisoonia. Kyseinen mies(lääkäri) oli muuten täysin tosissaan.
T.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Minulla oli kummilapsi erään P-kirjaimella alkavan järjestön kautta yli 15 vuotta, kunnes poika tuli täysi-ikäiseksi ja kummius tiensä päähän.

Viime keväänä sain kirjeen, jossa kerrottiin pojan aikuisiästä ja samalla tarjottiin uutta tummasilmää kutsuvan kuvan kera.

Jokin siinä toimintatavassa loukkasi herkkää sieluani. Kirjoitin meilin, jossa kerroin, että minusta olisi hienotunteista kertoa kummiuden päättymisestä ensin ja että "lähestymme sinua uudelleen kuukauden päästä, jotta voit miettiä, että haluatko jatkaa toiminnan parissa uuden kummilapsen kanssa". Tuo oli sellaista liukuhihnameininkiä kuin lemmikkinsä menettäneeltä kysyttäisiin tökerösti heti, että aiotko ottaa uuden.

Vapaaehtoistyöntekijät sekoilivat ja kuukauden päästä minulle tuli kirje, jossa "uusi kummilapseni" loi minuun tenhoavia katseita useammassa kuvassa ja kiitettiin kummiksi ryhtymisestä. Silloin meni herne nenään.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Ei vuorotteluvapaa sinua laiskistanut vaan muistutti siitä, että elämässä on työtäkin tärkeämpiä asioita!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ei kuulosta hienotunteiselta toiminnalta. Tärkeintä on tietysti auttaa, mutta ehkä sitä toivoo jotain myös itselleen, ei ainakaan halua olla joku, jonka rahoja nyhdetään tunteettomasti. En tiedä.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Kai tuolla toimintatavalla halutaan varmistaa, että kummius jatkuu vaikka "maskotti" (siis kummilapsi) vaihtuu. Asian tiimoilta vaihdettiin useampi meili ja heti ensimmäisessä sanoin, että suuntaan vaihteeksi roponi jonnekin toisaalle juuri tuon tökeryyden tähden. Ihan oikeasti pojasta oli tullut minulle vuosien varressa jollakin tavalla tärkeä eikä tärkeitä ihmisiä vaihdeta toisiin lennosta.