keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Nero

Olen seurannut passiivisesti ragdoll-kissan omistajien face-ryhmää. Miksi naiset käyttävät siellä itsestään nimitystä mamma? Päivityksissä korostetaan kissan ylivertaisuutta ja omaa asemaa lemmikin palvelijana. Ei kai sitä kukaan ihan tosissaan ota vaikka kyllä niitä katteja siellä kovin palvotaan.

Olen tämänkin kertonut, mutta kerron sen uudestaan. Lääkärin urani alkuvaiheessa ihmettelin miehiä, jotka  sanoivat  "Tulin kun äiti käski". Lääkäriin turvautuminen ei siis ollut oma ajatus, eikä osoittanut heikkoutta. Meni hetki ennen kuin ymmärsin, että äiti tarkoitti vaimoa.  Mammakaan ei siis tarkoita kissan äitiä.

Kun jonkun sanotaan olevan nero, oletatko heti että kyseessä on nainen? Todennäköisesti et.

Isäni äiti piti isääni melkein jumalasta seuraavana. Hänen mielestään isästä olisi pitänyt tulla pappi. Pappi oli todennäköisesti suurinta mitä mummo pystyi kuvittelemaan. Mummoni väitti, että opettaja kähvelsi itselleen isäni piirrustukset. Niin hyviä ne kuulemma olivat.  Eihän se tietenkään ollut totta.

Isästä tuli sitten lopulta meteorologi. Lapsena piirtelimme yhdessä papereille, joiden kääntöpuolille oli painettu sääkarttoja.  


3 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

sama ilmiö maine coonien palstoilla. En oikeastaan ymmärrä sitä, enkä myöskään kissan palvelijana olemista. Suhteessa kissaeläimiin en käytä itsestäni mitään nimitystä. (pitäisiköhän keksiä joku ovela?)

Merja kirjoitti...

Koirallisten lääkäreiden facessa taas mietitään usein (yllättävää?) koirien sairauksia ja pohditaan, mitä ihmislääkettä kulloinkin voisi käyttää ja millä annoksella. Lisäksi postataan kuvia koirien koiruuksistä. Jotkut kyllä aikamoisia tuholaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Meidän talossa asuvat naispuoliset koiranomistajat ovat myös "mammoja".
Ja aina välillä puheeseen lipsahtaa ihan "äitikin". Kääntöpuolena on sitten se, että lemmikit ovat "lapsia".
Olen aina ihmetellyt tätä ilmiötä. Eikö eläimen pitäisi päinvastoin olla tasavertainen kumppani, ystävä?