Dokumentti

Kustannustoimittaja lähetti romaanin esittelytekstin, joka on kirjoittajalle herkkä kohta. Tässä taiteillaan jossain myyvyyden ja kirjoittajan omien käsityksien välisellä sotkuisella alueella.

Kävin ensimmäistä kertaa Doc Lounge -näytöksessä. Tarkoituksena on katsoa dokumentteja baarissa (Klubilla). "Doc Lounge on klubi kaikille, jotka pitävät dokumenttielokuvasta, hyvästä tunnelmasta, baarihengailusta, musiikista ja jännittävistä keskusteluista." Elokuvia katsotaan baaripöydässä istuen, jolloin joudutaan tinkimään mukavuudesta, näkyvyydestä ja vähän kuvan laadustakin. Omalta osaltani tuo baarihengailu on niin nähty.

Tällä kertaa näytettiin Marianne and Leonard- Words of Love dokumentti, joka kertoo norjalaisen Mariannen ja Leonard Cohenin (olette varmasti kuulleet Cohenin laulun So long Marianne) rakkaustarinan, joka alkaa aurinkoisen onnellisesti kreikkalaiselta Hydran saarelta, jonne on asettunut taiteilijoita eri puolilta maailmaa.

Dokumentti ärsytti minua miehisellä näkökulmallaan (dokumentin oli ohjannut Nick Broomfield). Suhteesta, joka vaikutti lähinnä hyväksikäytöltä yritettiin väkipakolla tehdä suuri rakkaustarina.

Nuoresta Cohenista sai kusipään vaikutelman: taiteilijan elämä täyttyi päällekkäin menevistä naissuhteista, itsekeskeisyydestä, irtosuhteista, lääkkeistä ja huumeista. Tälle suurelle runoilijalle ja muusikolle Marianne kantoi voileipiä.

Vanhemmiten Cohen taisi muuttua, hän vietti vuosia buddhalaisessa luostarissakin. Hydrakin muuttui, eikä kenenkään ollut helppoa palata sieltä arkeen. Siinä vaiheessa Marianne oli löytänyt kiltin norjalaismiehen ja muuttanut Osloon hypättyään sitä ennen Cohenin perässä ympäri maailmaa.

Dokumentin lopussa nähdään kuolemansairas Marianne, jonka loppukommentti on mahtava. En paljasta sitä tässä.

Aion edelleen kuunnella Leonard Cohenia, joka oli kuulemma hauska veikko vaikka ei esiintyessään siltä kuulostanutkaan.

Kannattaa etsiä puolisokseen vaikka insinööri, eikä missään nimessä suurta taiteilijaa.