Kävin suuhygienistilla. Mies oli juossut viisi maratonia, kaksi Tukholmassa, kaksi Franfurtissa ja yhden Nizzassa. Viimeisimpään aikaa oli kulunut 2 tuntia 38 minuuttia. Miehellä on vaimo nimeltään Satu ja kolmen kuukauden ikäinen lapsi. Nuorena hän on juossut lyhyempiä matkoja. Ultraääni vihloi ikävästi hampaita. En kyennyt kertomaan mitään itsestäni, jouduin pitämään suutani ammollaan lähes tunnin ajan. Ilalla en saa pestä hampaitani, ihan varmasti vahingossa teen sen.
Aamulehti kirjoitti sivun verran farkuista. Uusia farkkuja ei kuulemma saa pestä puoleen vuoteen. Olen sellainen sottapytty, että farkkuni pysyisivät puolen vuoden kuluttua pystyssä itsekseen. Pesen niitä aina parin päivän käytön jälkeen. Olen toiminut täysin väärin jos uskomme Aamulehteä ja mitä voimme uskoa jos ei omaa hienoa tamperelaista sanomalehteämme.
Nykyiset pillifarkut ovat lasten leikkiä verrattuna 70-luvun vastaaviin asusteisiin. Nykyiset farkkukankaat joustavat hieman, tuolloin ei noin ollut. Farkut oli pakko kiskoa jalkaan kosteina. Farkut vedettiin jalkaan ja heittäydyttiin petille vetoketju avoinna. Makuuasennossa vatsa painui sen verran kuopalle, että housut saatiin kiinni. Kun katson vanhoja luokkakuvia niin aina hämmästyn sitä miten laihoja me kaikki olimmekaan.
2 kommenttia:
70-luvulla ei saanut kaupasta tarpeeksi kapeita farkkuja vaan ne piti heti kaventaa. Kerran kavensin niin reilusti, etten pystynyt ajamaan pyörällä. Jalka ei taipunut polven kohdalta.
Muutama vuosi sitten hammaslääkärini antoi ajan puhdistukseen ja hämmästyksekseni hän ei ollutkaan itse vastaanottamassa minua. Kysyin, että hammashoitajatko nykyään nämä putsaukset tekevät. "Minä olen erikoishammashygienisti", neiti vastasi ja antoi ultraäänen laulaa.
Hankalaa kävelläkin jäykillä polvilla. Toisaalta sellaiset housut voisivat tukea nivelrikkoisia polvia. Nythän vanhemmatkin ihmiset käyttävät farkkuja.
Lähetä kommentti