lauantai 18. kesäkuuta 2011

Hilseilevä nainen


Hilseilevä nainen

Iiris vietti normaalin lapsuuden, hänellä on kaksi normaalia siskoa, kumpikaan heistä ei hilseile, kuten eivät myöskään hänen vanhempansa, isällä oli kerran sieni-ihottuma varpaanvälissä, paikallinen taitava terveyskeskuslääkäri paransi sen. Tai oikeastaan sen teki itrakonatsoli niminen sienilääke, jota isä levitti varpaanväliin kahdesti päivässä
.
Iiriksen iho alkoi hilseillä 30-vuotiaana. Iho hilseili kaikkialta lukuun ottamatta kasvoja ja käsiä. Hilseily loppui siihen, mihin pitkät paidanhihat päättyivät. Hilseilyn vuoksi Iiris joutui imuroimaan asuntonsa kaksi kertaa päivässä, muuten hilsettä kerääntyi lattioille kerrokseksi, jonka alta ei lattian pinta erottunut. Kun Iiris liikkui kotinsa ulkopuolella, kertyi hänen peräänsä vaalea vana hienoja läpikuultavia hiutaleita.

Toinen toistaa viisaammat lääkärit yrittivät keksiä syyn hilseilyyn, turhaan. Iholta otettiin lukuisia koepaloja, hilsettä syynättiin lukuisissa mikroskoopeissa ja siitä yritettiin kasvattaa bakteereita ja sieniä pyöreillä kiiltävillä maljoilla. Hilseilyn syytä ei lukuisista ponnisteluista huolimatta saatu selville. Hoitona kokeiltiin kaikkea sienilääkkeistä antibiootteihin, solunsalpaajista valohoitoihin ja Iiristä kylvetettiin monessa pahan ja hyvän tuoksuisessa kylvyssä. Iiris kävi jopa psoriasispotilaille tarkoitetulla ilmastomatkalla, hän hilseili enemmän kuin tämän hilseilevän joukon pahin hilseilijä
.
Lopulta Iiris kyllästyi näihin hoitokokeiluihin ja päätti jatkaa omaehtoista hilsehtimistä. Työpaikalle piti lisätä siivousresursseja. Kun Iiris kävi lääkärillä hän huomasi, kuinka huoneeseen pian astui laitoshuoltaja kärryineen. Kyläreissun jälkeen alkoi kyläpaikan imuri laulaa. Iiriksen pölynimuripussi täyttyi nopeasti. Iiris alkoi vetää polvisukat farkunlahkeiden päälle, hän hankki puseroita, joissa oli tiukat resorit ranteissa. Iltaisin hän tyhjensi sukat ja hihat hilseilevän ihon kappaleista. Kun Iiris meni kylpyyn, nousivat kevyet iholiuskat veden pinnalle, näytti siltä kuin Iiris kylpisi hentoisten valkoisten kukan terälehtien keskellä. Terälehdet eivät tuoksuneet miltään. 

Heinäkuussa Eero näki Iiriksen. Oli hautovan helteinen päivä. Iiris istui kauppatorilla ja söi hillomunkkia. Iiriksen ei tarvinnut pelätä lihomista, hilseily kulutti niin paljon energiaa, että hänen piti syödä jatkuvasti, ettei laihtunut olemattomiin. Naiset kulkivat sinä päivänä kevyesti ja paljastavasti vaatetettuina. Eeroa viehätti Iiriksen poikkeava asu. Iiriksellä oli yllään löysät valkoiset pellavahousut (mustaa hän ei voinut käyttää, sillä siinä hilse näkyi selvemmin), leveät lahkeet oli tungettu valkoisiin sukkiin. Pellavahousut olivat puettu valkoisen ohuen pellavapaidan päälle, paidassa oli pitkät hihat, jotka olivat pussimaiset. Kun Iiris heilautti kättään, näytti ikään kuin ilmassa leijailisi valkeaa kimmeltävää pölyä.

Eero haki suuren mukillisen kermakahvia. Kun hän lähestyi Iiristä kahvikuppeineen, niin hän huomasi Iiriksen kadonneen. Tarjoilija pyyhki luutulla pöydän päältä sokeria ja valkoista pölyä. 

Eerolla oli poikkeuksellisen tarkka näkö. Hän huomasi maassa hentoa vaaleaa pölyä. Oli tyyntä, eikä hilse leijaillut tuulen mukana. Eero lähti seuraamaan vaaleaa vaivoin erottuvaa jälkeä. Hän kulki melkein nenä kiinni asfaltissa ja löysi Iiriksen läheisen hallin juustokaupan tiskiltä.  Iiriksen ympärillä kimalsi. Eero meni Iiriksen luo ja tarttui tämän käteen. Komea vaalea mies viittoi Iirikselle kaikki kauneimmat tietämänsä viittomat. Iiris ei niitä ymmärtänyt, mutta lähti miehen kanssa meren rantaan. Myöhemmin hän yritti selittää Eerolle, miltä lokin kirkaisu kuulostaa.

(Copyright Heidi, ei saa kopioida)

6 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Hieno tarina, runollinen ja kevyt, vaikkei aiheesta oitis arvaisi romantiikkaa saavan.

vappu kirjoitti...

Kiitos.
Ja hyvä että on edes tuo copyright tuolla perässä.

Antti Juhani Matias kirjoitti...

Loistavaa. Lukemisesta jäi hyvä mieli.

Heidi kirjoitti...

Kiitokset!

Aino kirjoitti...

Tämähän oli hyvä!

Heidi kirjoitti...

Kiva,että olet sitä mieltä.