Vaikka hyvin tiedän, että en ole suuri taiteilija, enkä edes pieni, en siis taiteilija lainkaan, pois se minusta, niin toivon, että joku keksisi, että minun tekstiäni kannattaa julkaista muuallakin kuin alani ammattilehdessä, lehteä yhtään aliarvioimatta. Kirjoittaahan siellä Riikka Pulkkinenkin ja monia muita ammattilaisia. Kirjoittaminen tai oikeastaan sen ajatteleminen vie minulta nykyään niin paljon energiaa, että tarvitsisin lisää aikaa. Kirjoittaminen ei vie aikaa juuri lainkaan. Jos olisin oikea kirjailija, voisin säilyttää järkevän ihmisen statukseni ja alkaa tehdä osa-aikatyötä. Vapautuvan ajan käyttäisin kirjastossa haahuiluun, sohvalla makailuun, ihmisten tarkkailuun, FB:ssa notkumiseen, alennusmyynneissä juoksemiseen, lukemiseen, antikvariaateissa tuhlaamiseen ja blogin kirjoittamiseen. Minulla olisi enemmän aikaa tuhlata rahaa ja vähemmän rahaa mitä tuhlata.
Toisaalta hammaslääkärini kerää edelleen rahaa maailmanympäryspurjehdukseen hampaillani, joten en voi vielä heittäytyä kevytmieliseksi. Ostin ne uudet silmälasit ja aurinkolasit, jotta optikkoni voi hankkia kesämökilleen uuden laiturin. Kun olen toteuttanut heidän haaveensa voin mahdollisesti toteuttaa omani. Kunhan saan selville, mikä se on.
Liikutuin kyyneliin kun luin Hesarista kuinka ihmiset jonottivat Aki Kaurismäen elokuvan Suomen ensi-iltaan. Kuinka Akille taputettiin ja Peter von Bagh liikuttui ja sanoi elokuvaa paremmaksi kuin Panssarilaiva Potemkin. En ole nähnyt Panssarilaivaa, mutta olen vakuuttunut, että näin on. Aki huijasi, että elokuvassa on onneton loppu, mutta se ei onneksi pitänyt paikkaansa. Aki sanoi muuten jossain haastattelussaan, että katsojan pitää tulla elokuvista himpun verran onnellisempana kuin sinne on raahustanut. Olen tismalleen samaa mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti