Kaija oli alansa arvostettu asiantuntija. Hän oli suosittu luennoitsija, panosti esityksiinsä. Viikonloput ja illat kuluivat esitysten valmistelussa. Tietokoneen kovalevyllä oli pari sataa valmista Power Point esitystä muurahaisten emergenssistä, siitä miten yksinkertainen paikallinen toiminta (yksittäisen muurahaisen pieni äly) muuttuu muurahaispesän älykkäämmäksi globaaliksi toiminnaksi.
Päivät hän työskenteli yliopistolla, teki omaa tutkimustyötään ja ohjasi kuutta väitöskirjan tekijää. Hän eli pätkätyöläisen elämää, elanto koostui apurahoista, joita harvakseltaan hyönteistutkijallekin järjestyi. Muuta elämää hänellä ei ollut, jos elämäksi ei laskettu vierailuja sukulaisten luo pari kertaa vuodessa ja romanssia Uusi Seelantilaisen hyönteistutkijan kanssa joskus 90-luvun alussa
.
Paksu kalenteri oli täynnä useita kuukausia etukäteen. Eräänä toukokuisena aamuna puhelin soi ja häntä pyydettiin pitämään luentoa Seinäjoelle, joillekin koulutuspäiville, joiden nimestä Kaija ei oikein saanut selvää. Kaija perehtyi juuri mielenkiintoiseen artikkeliin mauriaisista (lasius niger). Luento olisi vasta lokakuulla ja siitä maksettaisiin ruhtinaalliset 150 euroa, jonka päälle kustannettaisiin vielä matkat: ihan mukava lisä pieneen apurahaan. Kaijan sisko asui Seinäjoella, joten hän arveli voivansa yhdistää työn ja kyläreissun siskon perheeseen. Luentotilaisuus olisi paikallisessa hotellissa ja Kaija saisi vapaasti valita aiheensa. Oli helppo lupautua, sillä aikaa oli vielä useita kuukausia.
Lokakuu saapui aivan liian nopeasti, niin kävi aina. Kaija astui junaan, hän oli varannut paikan työskentelyvaunuun, jossa korjasi koko matkan ajan väitöskirjaoppilaan tekstiä. Seinäjoella hän käveli läppärinsä ja salkkunsa kanssa hotelliin, joka sijaitsi melko lähellä asemaa. Raaka tuuli puhalsi ja muistutti siitä, että Kaija tarvitsisi uuden takin.
Hotellin aulassa istui lihaksikkaita miehiä valkoisissa teepaidoissaan. He ryystivät olutta kuin henkensä hädässä. Miehet kiskaisivat loput juomistaan ja lähtivät kävelemään Kaijan kanssa samaan suuntaan. Hotellin koulutustiloissa istui Kaijan laskelmien mukaan parisataa siilitukkaista lihaksikasta miestä. Miehet eivät kiinnittäneet häneen mitään huomiota, keskustelivat vilkkaasti keskenään. Avulias hotellin työtekijä neuvoi mihin Kaijan piti asettaa muistitikkunsa.
Kaija köhi saadakseen kummallisen siilitukkaisen pyöreäpäisen yleisönsä huomion ja alkoi asiantuntijan elkein kertoa muurahaisten tavoista. Alkuun ääni ei raivannut tietään kuulijoiden korvien kautta heidän tajuntaansa. Muutama muurahaiskuva myöhemmin pyöreät pallomaiset kasvot kääntyivät kysyvinä Kaijaan päin. Joku takarivissä naurahtelikin. Monella miehellä oli päällään palomiehen työasut. Kaija Kukkapää, samanniminen lääkäri toimi kotikaupungin sairaalan ensiavun ylilääkärinä. Postit menivät välillä sekaisin. Ammattimaiseen tapaan Kaija puhui asiansa loppuun.
Palomiehet vaikuttivat kiinnostuneilta ja heillä oli huomattavasti enemmän kysyttävää kuin hyönteistutkijoilla konsaan. Pyysivät vielä kovasti Kaijaa iltajuhliinsa, Kaija kieltäytyi kohteliaasti, hän viettäisi illan siskonsa perheessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti