Olen teini-iässä hoitanut nykyistä pääministeriä. Tuntuu suorastaan hämmentävältä. Kaikki on näköjään mahdollista. Naapurin vauvasta tuli pääministeri.
Minulla on uudet silmälasit, sangat painavat ihoa korvieni takana. Maailma piirtyy omituisen tarkkarajaisena. Rappusten laskeutuminen tuntuu epävarmalta.
Halusin hetken unohdusta, siispä hakeuduin katsomaan ranskalaista elokuvaa "Päiväni Margueritten kanssa". Maailmassa on vain muutama tarina, josta on useita muunnelmia. Tämä oli se "My Fair lady"- tarina. Se, jossa sivistymätön sivistetään. Kukkaistytön sijaan elokuvassa keski-ikäinen puolilukutaidoton Depardieu kuulee kirjallisuuden klassikoita 95-vuotiaalta naisen lukemana. He tapaavat puistossa. Kaupunki on pittoreski, ranskalaiset niin ranskalaisia, jotain kuitenkin puuttuu. Elokuvasta on tehty sympaattista oikein hampaat irvessä. Myöhäiskeski-ikäisen, ylipainoisen, duunarin (62-vuotias Depardieu) suhde nuoreen sievään naiseen tuntuu epäuskottavalta. Tässä elokuvassa ei ole mitään kovin ahdistavaa ja se on humaani, mutta riittävää unohdusta se ei tuonut. Jouduin sulkemaan silmäni kun vanha nainen luki Camus'n Ruttoa ja Depardeu näki rotat mustavalkoisina kuvina. En pysty katsomaan eläimiä, joilla on siimahäntä.
Lähden Juhannukseksi ystävien mökille. Tehtävänäni on paistaa kakku. Leipominen ei oikein ole juttuni. Olen ruoanlaitossakin sellainen säveltäjä, leipomisessa ikävä kyllä moinen ei välttämättä tuo hyvää tulosta. Osaan kyllä leipoa hyviä sämpylöitä. Tein niitä viimeksi vuosi sitten. Ex-mieheni teki kerran täytekakun. Hän vatkasi taikinan ja laittoi sen jääkaappiin odottamaan kun lähti kaupungille. Ihan hyvä kakku siitä tuli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti