Ryntäsin töistä kampaajalle, näytän tänä iltana tyylikkäältä. Kampaajan mielestä minun olisi ehdottomasti pitänyt lähteä terassille nauttimaan lasi valkoviiniä. Ei huvita. Kisu osaa antaa arvoa kampaukselleni, se nuolee hiuksiani karhealla kielellään.
Katson kotona Stagea, ensimmäistä kertaa elämässäni. Minua ärsyttää loputon hehkutus. Ovathan nuoret raikkaita ja lahjakkaitakin, mutta kun nuorille sanotaan, että he ovat suoraan Broadwaylta, niin onko kyse liioittelusta? Amerikkalainen ylistyskulttuuri on vallannut Suomen. Tuleeko nuorista tähtiä vai turhautuvatko he liian korkealentoisissa unelmissaan? Ehkä heistä tulee tanssijoita, laulajia ja näyttelijöitä. Pitäähän unelmia olla. Olen itse kasvanut ilmapiirissä, jossa ei juuri kehuttu. Koulussa kannustettiin lähinnä hyvillä numeroilla jos jaksoi tarpeeksi päntätä. Isä kehui ilman sanoja, hyväksynnän näki harvoin lämpimänä häivähdyksenä hänen silmissään.
Muistan aina kuinka isän kanssa menimme vaatekauppaan. Isä oli pihi, äiti hankki vaatteemme ja niiden hintoja aina vähän kaunisteltiin isälle. Isä osti minulle takin ja villapaidan, samalla reissulla. Kotona katselin vaatteitani, enkä meinannut uskoa tapahtunuttta todeksi. Takki oli tummanvihreä ja siinä oli huppu. Villapaidassa oli korkea kaulus, palmikkokuviot kiemurtelivat sen etumuksessa, väri oli tumman oranssi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti