sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kerttu ja hevosenliha

Arvoisa emäntä,

Kynteni ovat verillä makuuhuoneesi oven raapimisesta. Ranteitani pakottavat jännetuppitulehdukset. Puoli kuusi on juuri sopiva ylösnousuaika sunnuntaisin, se on sitä kaikkina aamuina ympäri vuoden. Säännöllisyys pitää elämän kuosissa. Menestyvät henkilöt kapuavat aamukahvin laittoon ajoissa. Vain rupusakki lojuu vuoteissaan puolille päivin.

Kirjoitit tänne surkeat muistelmasi ja kehuit niiden tiiviyttä. Päätin siis minäkin kirjoittaa omani:

Synnyn Rag Dolliksi ja kuolen Rag Dollina.Voiko mitään hienompaa kuvitella, kysyn vaan? Siinä välissä minut steriloidaan, joten en voi hankkia kauniita jälkeläisiä jonkun tasoiseni uroksen kanssa. Toisaalta synnytykset eivät pääse turmelemaan jumalaista vartaloani. Jotkut pahantahtoiset tahot vättävät minussa olevan jonkun värivirheen, en ole huomannut. Opin vaativan ammattini: minusta tulee huonekaluraapija. Luen alan kirjallisuutta ja kehityn  huippuosaajaksi. Minua konsultoidaan maailman kaikista kolkista. En edes haaveile eläköitymisestä, sillä tähän ei kyllästy koskaan, aina löytää uusia mielenkiintoisia nyansseja.

En ymmärrä tätä hevosenlihakohua. Liha kuin liha. Se on parasta ravintoa, varsinkin kun se jalostetaan rapeaan raksumuotoon. Jotkut kehuvat hiiren ja talitintin lihan mureutta. Tiedä häntä, en ole kumpaakaan maistanut, vain ikkunasta olen vesi kielellä pikkulintuja tarkkaillut.

Eikös sinun pitänyt lähteä lenkille? Älä paukauta ovea mennessäsi, vie roskat ja siivoa hiekkalaatikko. Taidan vähän lepäillä. Minulla ei ole lomia tai vapaapäiviä kuten eräillä.

Kunnioittaen,
Kerttu

3 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Sinunlaisellesi suurelle persoonalle jännetuppitulehduskin tulee tuplana.

Liha kuin liha - sama sen kai väliä onko se nautaa vai hevosta vai kanaa.

Rotasta tulee kyllä tosi sairaaksi. Et taida matkustella Kiinaan?

Unknown kirjoitti...

Arvoisa Kerttu. Meidän kissoilta terveisiä. Kyllä se kaikki ikkunan takana oleva liha on hyvää ja mureaa, eritoten rotta, toisin kuin H-moilanen epäilee.

Talon isäntä pitää erityisen paljon hevosmakkarasta. Sitä valmistaa eräs 'lähinaapuri', noin 3km meiltä etelään.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kerttu kiittää tiedosta.