lauantai 23. helmikuuta 2013

Kurjat musikaalit


Pidin aikoinaan musikaaleja typerimpänä viihteenä mitä saattaa olla: steppailua, tylsiä melodioita, kliseisiä tarinoita ja huonoja näyttelijöitä. Kuopion kaupunginteatterissa ainoat kunnolliset laulajat olivat kookas matroona ja pieni hintelä mies. Mies olisi tarvinnut jakkaran kyetäkseen suutelemaan naista suulle. Vaikka nämä kaksi siis näyttelivät aina rakastavaisia, niin heidän oli sijoitettu näyttämöllä jonkin matkan päähän toisistaan. Kammottavin musikaalikokemus Kuopiossa oli "rohkea" Fanny Hill.

Olen hieman muuttanut näkemystäni musikaaleista nähtyäni Lontoossa hienoja esityksiä, kuten Les Miserables. Näin samaisen musikaalin eilen elokuvana ja minusta tuntuu, että juuri tällainen siitä piti tehdä. Esitys alkaa komeasti kohtauksella, jossa vangit kiskovat laivaa kuivalle maalle ja mahtipontinen musiikki pauhaa. Elokuvan näyttelijät ovat kerrassaan hyviä, he laulavat itse ja tekevät sen samalla kun näyttelevät, mikä tuo esityksen lähemmäksi. Heitä ei ole liiaksi meikattu ja heidän hampaansa eivät kiillä valkoisuutta. Komeita ovat loppupuolen joukkokohtaukset. Ei ole Euroopassakaan kaukana takanapäin aika ilman sosiaaliturvaa ja kaikille saavutettavissa olevaa koulutusta.

Pari iltaa sitten keksin mielestäni hauskan jutun ja naureskelin sille itsekseni. Ihan kiva harrastus sinänsä. Itsekseen itkeskely kuulostaisi kuitenkin normaalimmalta. Juttu liittyi yhdistykseen, jonka puheenjohtaja nyt satun olemaan. Tarmokas sihteeri V selvitteli suurella työllä jäsenten yhteystietoja ja lähetti kaikille, joiden sähköpostiosoitteen löysi, viestin. Siinä kehoitettiin kirjautumaan kotisivuille, sillä yhdistyksen lehden toimittaminen lopetetaan. Tästä yhteydenotosta seurasi se, että kaksi jäsentä ilmoitti eroavansa yhdistyksestä. He olivat varmaan jo hetken aikaa miettineet, miten päästä jäsenyydestä eroon. Keksin, että voisimme perustaa matalan kynnyksen nettisivut, joilla eroaminen kävisi helposti. Tämä osoittanee, etten suhtaudu tehtävääni sen vaatimalla vakavuudella.

5 kommenttia:

Calendula kirjoitti...

Niin ihania näyttelijöitä kuin tässä onkin, niin en tiedä uskallanko mennä katsomaan. Jotenkin inhottaa ajatus Ranskan vallankumouksen ajoista englanniksi.

Heidi kirjoitti...

Kieliasia tuli minullekin mieleen, muttaenglanti ei lopulta häirinnyt. Ehkä sitä on tottunut kielen ylivaltaan.

vappu kirjoitti...

Kurjathan ei kerro Ranskan vallankumouksesta, vaan sen jälkeisistä ajoista (1815-32 (kvw)). Kirja, ja musikaalin libretto on toki alunperin ranskaksi, mutta musikaalia on esitetty englanniksi vuodesta 1985 jatkuvasti ja klassikkobiisit ovat tulleet tutuiksi sillä kielellä, en muista koskaan kuulleeni niitä ranskaksi (mutta enpä ole toisaalta etsinytkään).

Se kannattaa tiedostaa, että tämä elokuva on nimenomaan läpisävelletyn musikaalin, ei 971-sivuisen kirjan, filmatisointi. Siihen on otettu enemmän ajankuvausta ja ympäröivää tarinaa kuin näyttämösovituksessa on mahdollista, ja mukaan on lisätty myös joitakin puhuttuja vuorosanoja. Mutta se mikä voi siis tuntua Les Misiä aikaisemmin näkemättömästä katsojasta oudolta on laulaen esitetyt repliikit. Eilen leffaa katsoessa kuuluikin alkuvaiheessa katsomosta hämmentynyttä kikatusta. Mutta eipä kuulunut kauaa.

Minusta tämä on maailman hienoin musikaali, en tosin ole nähnyt kovin montaa. Tarina on liikuttava ja musiikki hivelelvää. Elokuvan ainut huono puoli on se, että lähikuvineen se on niin intensiivinen, ettei mikään näyttämösovitus voi päästä siihen. Toisaalta näyttämöllä asialla ovat ammattilaulajat, joten silloin musiikki voi olla hienompaa. Mutta kyllä elokuvan laulajatkin olivat huippuja (Eponine oli sama kuin minkä näimme Lontoossa näyttämöllä).

Jos kuullostaa fanaatikon tilitykseltä, se ehkä johtuu siitä että olen. Do you hear the people sing...

Ja se erosivusto on hauska juttu.

Heidi kirjoitti...

Noin se kieliasia varmaankin on. En tullut ajatelleeksi. Ihailen kykyäsi innostua. Ettei sinussa vaan olisi pisara jotain etelämaalaista verta, sellaista joka tekee kuitenkin habituksesta näennäisen vaarattoman ja vaalean.

Anonyymi kirjoitti...

Harvinaisen hieno oli myös ruotsiksi Åbo Svenska Teaternissa. Vaikka musikaalit ja pateettisuus saavatkin minut varautuneeksi.