tiistai 19. helmikuuta 2013

Negatiivinen kasvatus

Luen Salka Valkaa ja palelen. Kuraisen kylän kostea viima kulkee lävitseni. Olen vasta sivulla 138, sillä lukeminen edistyy melko verkkaisesti. Kirjassa miestä nimeltään Kåfollanin Jukke kuvataan tähän tapaan "Hän oli nelikulmainen paksulainen ja kulki etukumarassa, hänellä oli likarupi kummankin korvan takana ja kellanpunaiset, suun yli riippuvat viikset -posket ja leuan hän ajoi kerran kuussa, joskus kahdestikin. Hän nuuskasi huomattavasti, tapasi raapia itseään vähän joka puolelta, ryki usein ja sylki lakkaamatta. Puhuessaan Sigurlinan kanssa hän aina piti käsiään housunkauluksen alla. Hän oli viirusilmäinen kuin talvella kuivattu lipeäkala, ja hampaat olivat lyhyet ja keltaiset, tuskin ikenistä näkyvät." Siinäpä oiva sulhasmies Sigurlinalla. Tuon rinnalla kalpenevat nykyiset deitti-sivustojen urhot.

Olen viettänyt päivän kuunnelleen johtamisen konsulttia. Alkuun mies ärsytti minua: "tilanne tulee päälle" ja "sit on ne keisit". Mies istui pöydällä ja heilutteli jalkojaan, ruutupaidan napit hieman pingottivat ja alta näkyi sininen aluspaita. Mies käytti usein esimerkkinä perhettään. Olen jo aikoja sitten ymmärtänyt, etten ole mitään johtaja-ainesta ja sitäpaitsi koulutus on suunnattu rupuiselle lähiesimiesjoukolle, sille joka vie oikeiden johtajien päätökset käytäntöön. Silti minusta on ollut varsin mielenkiintoista. Jos minä viihdyn kahvihuoneessa erityisesti jonkun seurassa, niin olemme kavereita. Jos olisin johtaja, olisimme klikki. Jos johtajana kaveeraisin jonkun kanssa paljon ja jonkun jättäisin huomiotta, huomiotta jäänyt saattaisi alkaa temppuilla kuin pahaiset murrosikäiset.

Miehen ajatus nuorista työntekijöistä oli mielenkiintoinen. Nuoret on kasvatettu positiivisuudella, palkiten. Minun ikäiseni ihmiset on koulutettu virheistä rangaisten. Mitä vähemmän avaamme suutamme, sitä vähemmän teemme virheitä. Nuoremmat taas ovat saaneet positiivista palautetta tuomalla ajatuksiaan julki. Saattaa pitää ainakin osittain paikkansa. Meidän keski-ikäinen joukkomme kritisoi nuoria: he ovat laiskoja, haluavat, että aina on hauskaa, eivät tee esitelmiä vapaa-ajallaan. Minä olen eri mieltä: nuoret ovat huomattavasti fiksumpia kuin me tai ainakin rohkeampia, he osaavat vetää omat rajansa ja uskaltavat kysyä.

Kirjoitin ensimmäisen blogikirjoituksen yhdistyksemme sivujen puheenjohtajan blogiin. Käytin hommaan murto-osan siitä ajasta, jonka tähän uhrasin. Toisaalta ei tähänkään kauan tuhraantunut. Tämä on siis tärkeämpi projekti, siinä toisessa olen roolissa, joka rajoittaa minua.

2 kommenttia:

kasbach kirjoitti...

Kyllä nykynuoria kieltämättä kateellisena katselee... Ovat päässeet ulos siitä latistavasta häpeäkulttuurista jossa itse vielä sai kiemurrella aina kun sattui tekemään jotain inhimillistä. Ovat jotenkin ehjempiä ihmisinä - vaikka maailma muuten onkin sirpaleisempi.
Toisaalta itsekin kuuluu etuoikeutettuun sukupolveen, kun vertaa edeltäneeseen...

Heidi kirjoitti...

Minä kuulun siihen porukkaan, joka ei automaattisesti ajattele, että ennen oli jotenkin auvoisempaa. Noin yleisesti ottaen asiat ovat menneet parempaan suuntaan.