Puuma

Otin tänään vähän pitkin hampain ylimääräisen potilaan. Olimme jo hoitaneet asian, jonka vuoksi hän tuli ja potilas oli kääntänyt selkänsä minulle, kun hän tuli toisiin aatoksiin. Hän lähti kiertämään pöytää, jonka takana istuin turvassa ja yllättäen halasi minua. Olimme varmaan hupaisan näköisiä, minä istuin pyörillä varustetussa työtuolissa ja jalkani olivat pöydän alla. Potilas joutui koukistamaan polvensa hankalasti suorittaakseen halauksen. Olimme hetken tässä asetelmassa, kunnes tuntui, että jotain olisi tehtävä, niinpä taputin häntä selkään ja hän irroitteli kädet ympäriltäni.

Pojin töistä paljain säärin, joten minua palelsi. Siniset polveni sointuivat erinomaisesti mekkoni väriin. Leninki ei ole ollenkaan minun tyyliseni, siinä on liikaa yksityiskohtia, rimsuja ja vekkejä, vetoketju ja nappeja. Vetoketjussa on sellaiset puumakanttinauhavetimet. Ei niiden nauhojen leopardikuvioita onneksi huomaa kukaan muu kuin minä. Kun nainen valitsee aseekseen villieläinkuosit, on teko jo epätoivoa hipova.

Istuimme kerran kollegoiden kanssa hotellin baarissa Glassgowssa (miten pirussa se kirjoitetaan?), kun sinne saapui erään skottiprofessorin rouva tai ystävätär, jolla oli suuri valkaistu tukka, ylettömän korkeat korot ja lyhyttä leopardikuosia yllä. Kerroin seuralaisilleni, että naisen viimeinen nolo yritys näyttää seksikkäältä perustuu usein kyseiseen kangaskuosiin. Eräs mies sanoi minulle, ettet sinä tuota tarvitse. Olisin voinut halata häntä. No siitä on kulunut jo pari vuotta, joten 1cm x 4 cm villieläinkuosia lie enemmänkin kuin tarpeen, ei se puumakuosi kylläkään ole erityistä suosiota saavuttanut. Ei leninki enkä minä.