torstai 18. heinäkuuta 2013

Stop, shake, honey, go!

Olin töistä lähtiessäni voimattoman raivon vallassa. Tein sellaisen tyhmyyden, että vilkaisin huomista listaa. Se oli niin täysi, etten millään ehdi tehdä kaikkea, varsinkin kun pitäisi olla kolmelta ensiavussa päivystämässä. Kun kirjoitan tätä raivo tuntuu taas päästä varpaisiin. Kaikkea ei ehdi, eikä voi, mutta miksi lähtökohtaisesti tehdään mahdoton ohjelma. Laitoin huoneeni oven kiinni ja luettelin kaikki ne sanat, joita lapsena kiellettiin sanomasta. Luin rimpsun monta kertaa, hengitin syvään ja tuijotin nenäni päätä, kuten Aslakissa opetettiin (Aslakissa ei tosin käsketty kiroilla, ainoastaan tuijottamaan silmät kierossa nenänpäätä). Ei auttanut.

Kävin perinteisesti Tammerfestin ilmaiskonserttissa, jossa yleisö esittää laulutoiveita ja Kari Peitsamo ne toteuttaa. Kuten yllä olevasta kuvasta saatatte nähdä, konserttipaikasta oli tehty sangen viihtyisä. En osaa selittää viehtymystäni Peitsamoon, se koostuu nostalgiasta ja miehen huumorintajuisesta esiintymisestä. Peitsamo puhuu ehdottoman korrektia kirjakieltä ja osaa ironian taidon. Musiikki, no jaa, kappaleet muistuttavat kovasti toisiaan. Vesi valui varpaittteni välistä, kesäleningin helmoista ja nenänpäästä, mutta mielialani parani huomattavasti. Vasemmalla kuvassa heiluu tosifani, joka jaksoi hypellä kaatosateessa koko keikan ajan. Ei tarvinne mainita, ettei tämä opiskelijanuorison edustaja (Peitsamon luonnehdinta) ollut selvin päin.

Viihtyisälle festivaalialueelle päästäkseen oli näytettävä repun sisältö, en tiedä mitä etsivät.

Olen vetänyt taas villasukat jalkaan, se tukalin helle lie siis tältä erää ohi.

8 kommenttia:

Annelie kirjoitti...

Minuakin alkaa melkein raivostuttaa puolestasi. Toivottavasti muistit mahdollisimman monta kiellettyä sanaa rimpsuusi. Auttaahan se kuitenkin vähän. En tiennyt tuota nenäänkierostikatsomisjuttua, mutta aion seuraavalla kerralla raivostuessani kokeilla.

Peitsamo on mahtava biisintekijä. En ole koskaan nähnyt häntä livenä. Tuo Stop, shake, honey,go on yksi lemppareistani.

Lasse kirjoitti...

Ou jee, niillä kyllä pärjäilee.

Minerva kirjoitti...

Ihminen, joka ei koskaan riitä, pysyy nöyränä. Suurempi strategia lienee siis se, että luodaan jatkuva riittämättömyys, jotta kukaan ei koskaan ehtisi tehdä kaikkea työtä eikä varsinkaa kohtuullisessa ajassa, jolloin pysyvät työn ikeen alla eivätkä saa päähänsä hullutuksia, kuten vaikka kohtuullistamista.

Minerva kirjoitti...

Opinnoissani käyttävät tätä yksilön massatyöllistämistä, joten luulen, että sillä ihan varmasti jotain haetaan takaa, ei tosin kyllä ainakaan mielekkyyden tunnetta tai mahdollisuutta paneutua opiskeltavina oleviin aineisiin tarvittavalla/halutulla intensiteetillä, joten ehkä sillä vain meidän tapauksessamme estetään sellaisia hullutuksia, kuin paremman pedagokiikan vaadintaa tai uusien ideoiden syntymistä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Niin ehkäpä jos työtä olisi vähemmän, huomaisi, että elämässä on muutakin ja vähentäisi edelleen työn määrää. Meillä on vielä kaiken lisäksi voimassa sellainen heikkouden myöntämättömyys ikäänkuin yhteisenä trendinä.

Unknown kirjoitti...

Kun Kari teki ekan levynsä, olin äänittäjänä ko. studiossa. Hän oli niin ujo, että laitoimme nauhan tunniks pyörimään ja Kari rämpytteli kitaraa ja lauleskeli yksikseen. Sitten nauhasta tehtiin masteri ja siitä LP.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ei vaikuta enää ujolta tai ehkä osaa peittää sen hyvin.

Lasse kirjoitti...

Kiitos Timo Lampi tuosta muistelmasta!