Aamulla huomasin auringon laskeutuneen kolmen lomaviikon aikana silmien tasolle. Sähköposti oli täyttynyt. Eräs lääke-esittelijä oli lähettänyt viestin: oli hienoa tutustua sinuun. Suuren kansainvälisen firman sähköpostiosoite oli vaihtunut gmailiin. Päivään, jonka olin varannut passin hakua varten oli ilmaantunut päivystys.
Juttelin ystävän kanssa, joka on kotoisin Pohjois-Karjalasta. Hän kertoi, että lapsuudessa suureen maailmaan (Lieksaan) pääsi linja-autolla torstaisin (siis kerran viikossa) ja takaisin samana päivänä. Tämä nainen on sittemmin työskennellyt Kanadassa, Australiassa, jossain päin Afrikkaa ja Englannissa. Laita ihminen huonojen liikenneyhteyksien päähän, pieneen pohjois-karjalaiseen kylään, niin siitä kehittyy kansainvälinen.
Olin kokouksessa, jossa suurin osa ajasta mietittiin kuka työskentelee missäkin työhuoneessa ja missä käytössä on se pohjakerroksen koppi, eikä asiaan tullut mitään tolkkua. Huomasimme, että suurin este työpisteen vaihtamiselle kesken työpäivän on tietokoneohjelmien hidas sulkeutuminen ja aukeaminen. Jokaisen on avattava ohjelmat omilla tunnuksillaan. Onhan se aika turhauttavaa, kun nykyään moni saa kotona kaiken aukaistua läppärin kannen nostolla.
Blogiini hakeudutaan usein sanoilla "blogeja keski-ikäisille". Käytän kai liikaa sanaa keski-ikäinen. Tai sitten tämä blogi sopii erityisen hyvin keski-ikäisille.
Kun ei mitään sanottavaa ole niin ei sitä tarvitsisi tulla tänne paljastamaan. Sen voisi pitää myös omana tietonaan. Moni pitää.
2 kommenttia:
Minä nyt tulin tänne paljastamaan että pidän blogisi nimestä ja sen tuomista mielikuvista. Ehkei olisi pitänyt.
Kyllä piti. Minustakin nimi on hyvä.
Lähetä kommentti