torstai 29. elokuuta 2013

Jäin laiturille

Sain  kehuja kolumneistani yllättävältä taholta facebookin kautta. Kehu virtasi suoneeni kuin heroiini. Ikävä kyllä vaikutus on lyhytaikainen ja joudun huhkimaan ankarasti saadakseni seuraavan annoksen.

Siskoni valitti kuinka huono hän onkaan golfissa (ei varmaan pidä paikkaansa). Minä stressasin jo edellisenä päivänä aikuisbalettitunteja kun vielä niillä kävin. Tunneilla piti pyöriä ja askeltaa sirosti salin poikki samaan aikaan kun muu väki tuijotti ja odotti vuoroaan. Täytyi yksinkertaisesti ottaa seinästä kiintopiste, pysyä pystyssä ja välttää oksentaminen. Tuosta taikapisteestä huolimatta ajauduin  salin väärään nurkkaan koko aikuisballeriinajoukon edessä. Kun valittelin opettajalle, etten osaa tanssia, hän sanoi "Jokainen osaa tanssia". Sama kuin tuo täydellinen nainen olisi viskannut naamalleni märät paperipyyhkeet, joilla tanssijat kävivät pyyhkimässä balettitossujen pohjia. Vertailen itseäni toisiin ja usein päädyn siihen loppupäätelmään, että muut ovat parempia. Oikein lahjakkaille olen piinallisen kateellinen.

Myöhästyin eilen junasta. Miten voi viettää yhdeksän jälkeen miellyttävästi kaksi tuntia yksin Helsingin aseman liepeillä kun kahvilat, kaupat ja museot ovat kiinni? Päädyin lopulta viinilasilliselle johonkin aseman lädes tyhjään baariin. Viereiseen pöytään asettui nainen ja kaksi miestä, jotka olivat tulossa jostain runotapahtumasta. Toinen miehistä oli ylittänyt runoillaan julkaisukynnyksen. "Kyllä suhun suhtaudutaan eri tavalla, sä oot olemassa", toinen vakuutti. Tämäkin vielä.

Saavuin Tampereelle, "Saavumme Tampereelle, nästa Tammerfors, we will arrive in Tampere" vähän vailla yksi. Öinen arkinen Tampere on jotenkin apokalyptinen kokemus. Poljin kotiin, enkä oikein tahtonut saada unta, joten valvoin. Työpäivä meni yllättävän hyvin, en jaksanut edes stressata. Kuorrutuksena sain nauttia päivystyksestä, jossa ei ollut hommia, joten tein huomisia töitä. Huomenna teen ensi viikon töitä ja ensi viikolla...

Minä muuten ehdin nykiä sitä yhdeksän junaa. Turhautuminen ei olisi ollut yhtä suurta jos olisin myöhästynyt kunnolla, mutta nyt lohi ehti napata, mutta sitten heilautti pyrstöään ja jätti minut vapa kädessä  laiturille.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joutua nykimään sitä nykimään lähtenyttä junaa on raivostuttavaa. Itse olen päättänyt jo säästää itseäni moiselta myöhästymällä tahallisesti. Hidastan ja menen suosiolla seuraavaan.

Anonyymi kirjoitti...

Joskus voi onnistaakin. ITsellä oli automaatista ostettu lippu, jossa olis saman kellonaika kuin lähtöaika. Ehdin ja ihmettelin itseäni (tapahtui kaaaauan sitten).

Tanssissa, bailatino taisi olla näitä ensimmäisiä solotanssilajeja, osasin, kun annoin itselleni luvan olla huono ja nauttia. Kun aloittaa riittävän vanhana, ei ole pelkoa pääsystä maailman huippuihin. BAlettia en ole kyllä kokenut, paitsi lapsena kerran.
t. MInna

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ryntäsin kokouksesta kamalalla hässäkällä luullen junan lähtevän klo 21.07, mutta sepä lähtikin tasalta kele. Olisin voinut jäädä rauhassa syömään.