Violetti

Kirjoitin tänään pyynnöstä lausunnon aiheesta: luonnokset hallituksen esitykseksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta, asetukseksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta sekä erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta annettavaksi asetukseksi.

En tajunnut otsikkoa, vaikka se on kirjoitettu suomeksi ja vaikka ymmärrän jokaisen sanan. Lausuttava luonnos itsessään oli peukalon paksuinen nippu papereita, joissa samat asiat toistettiin useaan kertaan hieman eri muodossa. Se oli kuin klassinen sävelteos, joka sisältää teeman ja tämän teeman lukuisia  variaatioita. Papereihin oli huomaavaisesti lisätty tiivistelmä, joka yksinään oli täysin riittävä, mutta ei kieltämättä olisi tehnyt yhtä tyrmäävää vaikutusta kuin koko puuduttava pumaska. Jos olisin saanut ainoastaan tuon yhteenvedon olisin selviytynyt tehtävästä hetkessä, nyt haudoin papereita pari kuukautta ja tartuin vasta tänään toimeen. Lausunto on lähetettävä viimeistään perjantaina.

Olen tavaillut filosofista aikakauslehteä, jonka hankin olohuoneen sohvan koristeeksi ja nostamaan statustani mahdollisten vieraitten parissa. Olen tyydytyksellä poiminut artikkeleista väliotsikkoja kuten Kostituoitu subjekti, Väkivallan rationalisuus ja Pääoman loistava itsesuojeluvaisto. Käytimme aikoinaan tietynlaisista sivistyneisyyttään korostavista nuorista naisista nimitystä violetti. "Se on sitten niin violetti" me sanoimme. Heti tiesimme minkälaisesta tyypistä oli kyse.

Löysin blogin, jonka kirjoittaja päivittää blogiaan työmatkallaan junassa välillä Riihimäki Helsinki. Mainio ajatus. Minä kirjoitan ajallisesti ja fyysisesti nojatuolissani matkallani sohvalta liian pehmeään sänkyyni. Sänky on teinileveyttä (120 cm) ja sitä peittää Ikean Tempura patjajäljitelmä. Ikkunassa roikkuvat Marimekon Ananas-kankaiset tummansiniset haalistuneet ja kissankarvaiset verhot. Tapetit päätin vaihtaa heti asuntoon muutettuani, katon rajaa kiertää edelleen se inhoamani sydänkuvioinen boordi. Huoneessa seisoo sellainen portaikko, jota lyhyehkönä ihmisenä silloin tällöin tarvitsen ja jossa roikkuvat puoliksi pidetyt vaatteet, lähinnä villatakit, joita minulla on parikymmentä. Lattiaa peittää punainen karvalankamatto. Seinällä roikkuu grafiikanlehti, jonka olen hankkinut Hämeenlinnan taidelainaamosta. Siinä kissa torkkuu verannalla nuupahtaneiden ruukkukasvien keskellä. Kun ostin taulun, siitä veloitettiin tavallista suurempi kuukausimaksu, sillä taitelija oli sairas. Toivottavasti hän ehti nauttia rahoistani, sillä hänen nekrologinsa oli sanomalehdessä pari vuotta sitten.