Hotelli kurottui kohti taivasta kuin kannallaan seisova ruuvi. Kaikki oli moitteetoman siistiä. Ikkunasta näkyi saksalaisista rikossarjoista tuttu maisema. Frankfurt vaikutti ikkunasta arvioituna hyvin modernilta.
Aamulla ajoimme kahdeksaksi sairaalalle, jossa meitä odotti kolme saksalaista lääkäriä. Tohtorit olivat pukeutuneet farkkuihin ja minä kun odotin kravatteja ja kauluspaitoja. Käsittelimme potilastapauksia ja mukana oli oikeita potilaita, jotka tuntuivat suhtautuvan tilanteeseen tyynesti. Lääkärit olivat kaikesta hyvin varmoja. En oikein tiedä mihin moinen varmuus pohjaa.
Päivä oli pitkä ja Frankfurtissakin oli sateista ja pimeää. Saksalaiset lääkärit kertoivat aloittavansa työpäivän klo 7.45 ja lopettavansa klo 17.45, tosin kuulemma näin aikainen kotiinlähtö harvoin onnistuu, eikä ylitöistä makseta mitään. "Nobody complains" nuori mies totesi.
Illalla keskustelin erikoistuvan puolalaissyntyisen mieskollegan kanssa jalkapallosta ja paavista. Ihan hyviä keskustelunaiheita molemmat. Näin vilauksen kaupungista bussin ikkunasta.
Tänäänkin aloitimme kahdeksalta, lääkärit olivat edelleen kaikesta hyvin varmoja. Jotkut laitteet olivat sellaisia, jotka meillä on jo heivattu kaatopaikalle.
7 kommenttia:
Saksalaiset lääkärit ovat oppineet / opetettu tietämään. Istuin kerran saksalaisen lääketehtaan työmaaruokalassa sikäläisten kollegojen kanssa ja ihmettelin, eikö heidän verenpäineensa nouse, kun ruokalan eväät olivat päivästä toiseen tosi suolaisia. Minulle kerrottiin, että suola ei nosta verenpainetta - äänellä, joka ei kaivannut vastaväitteitä.
Mistä moisen varmuuden saisi? Tuntui ulottuvan oman erikoisalan ulkopuolellekin.
Kun viimeksi minä lentopelkoinen lensin - noin kaksikymmentä vuotta sitten - läpytin minäkin hurjan helpottuneena käsiä koneen pyörien osuessa Helsinki-Vantaan kiitorataan. Äitini totesi lakonisesti vieressä, että ei kannata taputtaa, kone ei ole pysähtynyt vielä. Auts.
Eikös varmuus (sen esittäminen siis) pohjaa juuri siihen, kun kaikki on epävarmaa. Turvallisuuden illuusio.
Olisikohan lääkäristä kivaa, jos potilas läpyttäisi käsiään vastaanotolta lähtiessään? Ei sillä, itsekin teki kerran mieli aplodeerata hoitajalle, joka huuhteli korvakäytäväni poistaen tärykalvoa inhottavasti painaneen vahakökkäreen.
"Tiedän, että en tiedä mitään tai jotain sinnepäin sanoi Sokrates. Tuo lääkäriltä pois lähtiessä taputtaminen olisi kokeilemisen arvoista... Kehutaan kampaajiakin joskus, kun tulee tosi hyvä. Hammaslääkäriltä luikitaan äkkiä pois eikä aina sanota heippa, ainakaan, jos on lapsipotilas kyseessä.
Ehkä tuntuisi oudolta tuo taputtaminen. Eleestä alkaisi helposti etsiä ironiaa.
Lähetä kommentti