Isänpäivänä näkee isiä yhdessä lapsikatraan kanssa, äidit lepäilevät kotona. Äitienpäivänä liikutaan aina koko perheen voimalla jos sellainen on. Herää epäily siitä, että isät viettävät aikaa lastensa kanssa vain tällaisena poikkeuspäivänä. Ehkä kyse on etäisistä.
En muista isän pitäneen minua sylissä, mutta hän hyppyytti lapsia jalkateränsä päällä ja lausui "körö, körö kirkkoon". Hän konttasi lattialla, jolloin selkään sai kiivetä. Isä luki eläintarinoita, piirsi ja joskus mentiin elokuviin katsomaan piirrettyjä. Kakkutaikinan loppu kaavittiin kulhosta isän kanssa yhdessä, mutta siitä ei saanut julkisesti puhua. Isä teki savolaisia köyhien ruokia, kuten leipäressua. Ruokaa varten kuivaa ruisleipää pehmennettiin vedessä, jonka jälkeen se paistettiin voissa valurautapannulla ja päälle ripoteltiin suolaa. Leipäressu oli hyvää, mutta jotenkin häpeällistä syötävää.
Töihin isä puki ylleen valkoisen paidan ja mustan kravatin, myöhemmin pukukoodi muuttui ja riitti villapaita. Kädessään hän roikotti salkkua, jonka sisältä löytyi korvapuusti ja Suomen kuvalehti.
Teini-iässä kysyin isältä, mikä on hänelle kaikkein tärkeintä ja hän vastasi "terveys". Pidin ajatusta itsekkäänä ja ajattelmattomana, sillä tärkeintähän oli maailmanrauha.
Isälle vanheneminen on tehnyt hyvää. Jotkut tulevat vanhemmiten äkäisiksi, hänellä taas otsan äkäinen poimu on silinnyt. En ole koskaan pelännyt hänen kuolevan, enkä ajattele sitä vieläkään, vaikka se hetki lähenee vääjäämättä.
Soitin eilen isälle. Ensin käytiin läpi säätilat, sää on aina tärkeää, tekihän isäni elämänuransa meteorologina. "Täällä paistaa aurinko, lämmintä on 20 astetta", hän sanoi. Hyvällä säällä on meillä aina kehuttu, kuin se olisi jotenkin omaa ansiota. "Illalla menemme rannnalle syömään", hän sanoi. Siellä he lenkkeilevät, uivat, isä lukee Solzhenisynia ja iltaisin nauttivat 12 cl punaviiniä, ei sen enempää eikä vähempää. Keväällä he palaavat ja isä alkaa kaapia kukkapenkkiä.
4 kommenttia:
Poikani sai mummolassa leipäressua ja tykästyi niin, että tuorekin leipä piti paistaa pannulla. Ja kun lapsenlapsi pyysi, mummohan paistoi. Oli se minustakin hyvää.
Kirjoitus toi melkein tipan silmään, kun oma etäinen ja hyvä isäni joka kuoli melkein tasan vuosi sitten oli niin samankaltainen oman isäsi kanssa.
Kun kysyin aikoinaan latinomieheltäni mikä on elämässä tärkeintä, hän vastasi hyvin luonnollisesti että oma äiti ja jalkapallo. Kyllä sillä muuten voi vielä terveys ja maailmanrauhakin mennä oman perheen oli, mutta olen rauhallinen tyyppi jota tällainen tärkeysjärjestys ei mitenkään hetkauta.
Heh! Tuli mieleen oma isäni, joka tuli nauraen tienvarteen katsomaan, kun teini-ikäinen tyttärensä oli rauhanmarssilla. Sitä seuranneen kevään hän herätti minut joka aamu yhtä huvittuneena eräällä marssin iskulauseella: "Älä nuku pommiin, tule rauhan hommiin!" Olin äärettömän loukkaantunut, kun rauhan-asiaan suhtauduttiin näin epäkunnioittavasti. Nyt naurattaa jo minuakin!
Meillä oli noihin aikoihin melkoisesti riitaa isän kanssa. Olimme asioista eri mieltä, olemme edelleen, mutta emme enää riitele.
Lähetä kommentti