lauantai 4. tammikuuta 2014

Säätyni

Hesarin Kuukausiliitteessä suomalaiset on jaettu uusiin säätyihin: asiantuntija, duunari, eliitti, kipuaja, leipätyöläinen ja vähäosainen. Tein netissä säätytestin, jossa luokakseni muodostui asiantuntija.

Vanhempani ovat selvästi kipuajia. Isäni on sukunsa ensimmäinen ylioppilas ja akateemisen loppututkinnon suorittanut henkilö. Isäni vanhemmilla ei ollut mitään koulutusta ja he olivat ammatiltaan pienviljelijöitä. Heidän kotiinsa ei kulkenut edes tietä vaan ihmisten ilmoille pääsi järven yli soutamalla, toki tiekin jossain vaiheessa saatiin.

Äidinäitini oli kansakoulunopettaja ja äidinisä työskenteli laivalla stuerttina. Äidin säätyä laski hänen isänsä petollisuus. Mies lähti Amerikkaan äidin ollessa muutaman kuukauden ikäinen, eikä palannut koskaan. Mummoni oli kahden lapsen yksinhuoltaja. Äitini koki aina huonoutta siitä, ettei ollut ylioppilas, joten hän meni viisikymppisenä iltalukioon ja kirjoitti ylioppilaaksi. Koen aina olevani taustaltani maalainen, meillä ei käyty konserteissa (kuunneltiin kyllä musiikkia), teatterissa, taidenäyttelyissä, eikä istuttu Artekin nojatuoleissa Marimekon vermeisiin puettuina.  Emme keskustelleet nykytaiteesta tai Nietzschestä. Kirjoja luettiin ja niitä ostettiin lahjoiksi ja kirja-alennusmyynnistä.

Omaa ja lasteni säätyä madaltaa avioero ja yksinhuoltajuus. Olisimme pärjänneet paremmin jos energiaa ei olisi kulunut ihmissuhdeongelmiin, joista en voi ketään syyttää. Näin se vaan meni. Minulla on hyvä palkka, mutta ei perittyä eikä muutakaan varallisuutta. En siis ole eliittiä, kuten Jörn Donner, joka hänkin on eronnut, lie montakin kertaa. Sisäinen tuntemus säädystäni on pienviljelijän jälkeläinen, jolla on jonkinlainen asiantuntemus ja kova halu kivuta kulttuurin tuntemuksessa. Pohjois-savolaisuus, kiviset pellot, muutaman lehmän navetta, hevonen ja reki, sähköttömyys, kantovesi, sian kotiteurastus, mykyrokka ja myymäläauto ovat osa lapsuuttani. Olen siis asiantuntija säädyltäni, mutta sisäisesti savolainen pientilallinen.

Töissä on uusi sivari, joka yrittää tottua välillä roiseiksi kääntyviin naisten kahvipöytäkeskusteluihin. Puhuimme nuoruuden alkoholin hankinnasta. Kaikilla oli kokemusta perinteisestä "otetaan vanhempien pulloista juotavaa ja lasketaan hanasta vettä tilalle, ei ne mitään huomaa" metodista. Äitini työskenteli patologian laboratoriossa, joten alkoholi oli konsentroitua ja sitä oli helppo hieman vajuttaa. Pirtulla meillä teetettiin monta remonttiakin, ainakin se oli osa työmiesten palkkaa, olihan se patologian laboratorion henkilökunnan silloinen "luontaisetu". H taas varasti ehtoollisviiniä, sillä hänen isänsä oli pappi. Hän jäi tietysti kiinni synnistään. Pahin rangaistus oli häpeä: hänen äitinsä soitteli ystävilleen ja naureskeli puhelimessa "H varasti ehtoollisviiniä, heh, he, he!".

Poikani tulee käymään, joten tänään on erinomainen päivä. Huomenna on päivystys, mutta kuten vanhassa iskelmässä rallatellaan "Ei ajatella huomispäivää, ei ajatella huomispäivää, se ei saavu milloinkaan."



3 kommenttia:

AuvoT kirjoitti...

Jees, säätyjä sanoi... Miksi muuten siellä jutussa kolme ylintä säätyä on kuvitettu naisilla ja yhdellä dinosauruksella, ja kolme alinta säätyä kolmella miehellä. Eikö olisi samantien voinut jakaa ne miessäätyihin ja naissäätyhin?

Heidi kirjoitti...

Mietin vielä tuota säätyasiaa, tulojensa puolesta lapseni ovat vähäosaisia, mutta henkisesti eivät. Monestihan kaikki vähäosaisuus kertyy samoihin henkilöihin.

Minusta säädyissä on keskeistä myös elääkö ja huoltaako lapsensa yksin.

Nainenhan on usein rahallisesti vähäosaisempi kuin mies, mutta nykyään koulutetumpi.

Timo Lampi kirjoitti...

Joo, hieman outi säätytesti. En mä ole missään tapauksessa eliittiin kuuluva, mä oon käsityöläinen ja ylpeä siitä.

Pirtu on hyvä juoma-aine. Kännin alussa pää sanoo että mennään oikeelle, ni jalat meneeki vasemmalle. Usein baariin mennessä, silloin sinne mentiin kello 18-19 aikaan, hörpittiin neljään pekkaan desi pirtua ja sen voimin oli hauskaa siihen asti kunnes kapakki meni kiinni, eli 00:30. :D
Krapulaa ei mulle oo koskaan pirtusta tullu, muista aineista vaan sekasin juodessa. Jos join kossun jälkeen suullisen olutta, oksensin 5 min päästä tunnin.