maanantai 27. tammikuuta 2014

Johan minä sitä sanoin

Kävin eilen koirapaikassa kylässä. Koira istui lattialla edessäni ja painoi lämpimän kuononsa reidelleni. Mustat silmät tapittivat otsatukan alta. Talon isäntä tarjosi jalkaani paksut harmaat villasukat ja soitti Beatles- vinyylilevykokoelmaansa. Emännän kanssa keskustelimme mukavia (olemme tuntustuneet toisiimme 47 vuotta sitten). Yhdessä söimme hyvää ruokaa ja nautimme emännän potilaaltaan saamaa arvokasta ranskalaista punaviiniä.

Koirasta saattaisi olla enemmän iloa kuin kissasta, jonka vuorokausirytmi poikkeaa omastani. Anteeksi Kerttu. Minä joudun lähinnä tujottamaan takapuoltasi, kun makaat sohvan selkänojalla.  Eräs lukupiiriläinen kertoi kissansa hyppäävän roikkumaan kahdella käpälällään ulko-oven ripaan kunnes se antaa periksi ja kissa pääsee ulos. Takaisin sisälle se pyrkii kilisyttämällä sitä metallista lenksua oven alaosassa, joka kiinnitetään tappiin jotta ovi pysyy avoimena.

Töissä eräs hoitaja sairastui influenssaan. Naisella oli korkea kuume viiden päivän ajan. Hän ei ole koskaan ottanut rokotetta. Ensi kerralla kuulemma ottaa. Isäni olisi sanonut vastaavassa tilanteessa "Johan minä sitä sanoin". Vaati itsekuria jättää se sanomatta.

T on kuulemma ostanut alasimen ja alkaa harrastaa sepän hommia harrastusmielessä. Hämmästelen entisen mieheni kykyä innostua. Jos hän ei olisi entinen puolisoni, olisin varmaankin vinoillut takkaseteille, joita hän luultavammin takoo. Voi miten huono ihminen  olenkaan ollut ja olen edelleen.  Ainahan voi yrittää muutttua. Usein se tarkoittaa sitä, että jättää jotain sanomatta. Siitä huolimatta, että on niin kiva olla oikeassa. 


1 kommentti:

Timo Lampi kirjoitti...

47 vuotta, eli sä oot tutustunnu koirakylän emäntään jo synnytyslaitoksella. :)