maanantai 20. tammikuuta 2014

Lähes tulipalo

Vilkuilin eilen Teemalta dokumenttia John Lennonin ensimmäisestä sooloalbumista. Ohjelmassa näytettiin pätkä hoitomuodosta nimeltään primaaliterapia. Se oli aikoinaan kovastikin muotia.   Ihmiselle arveltiin koituvan traumoja sikiöajasta ja varsinkin synnytyksestä. Näitä traumoja on vaikea millään sanallisella keinolla korjata. Niinpä ihminen laitetaan ikäänkuin syntymään uudestaan. Kokemus näytti olevan siinä määrin tuskainen, että aikuiset ihmiset kierivät lattialla, huusivat suoraa huutoa ja pitelivät päätään. Ehkä se sitten auttaa, mikä minä olen asiaan mitään sanomaan. Jostain syystä terapiamuoto ei tunnu enää olevan erityisen muodikas. Olisihan se hieno ajatus: ihminen tungettaisiin kapean käytävän läpi, toisessa päässä "kätilö" ottaisi vastaan ja kapaloisi, jonka jälkeen saisi lämmintä maitoa ja kaikki ongelmat olisivat tiessään.

Töissä alkoivat palohälyttimet pitää helvetinmoista pärinää varttia vailla neljä. Siinä metelissä on hankala jatkaa töitä (hälytyksiä on aika usein, vaikka tulipaloja ei ole ollut kertaakaan). Nyt tilanne oli poikkeuksellinen, sillä samalla menivät myös sähköt, joten tietokoneen ruutu pimeni. Lähdimme huokaillen alakertaan. Seisoskelimme pitkään hämärässä aulassa ja näpäräsimme kaikki kännyköitämme, paitsi minä, joka olin unohtanut puhelimen kotiin. Osa ihmisistä seisoskeli pakkasessa, kunnes palomiehet sanoivat, että sisäänkin saa tulla. Päätin mennä sille ovelle, joka on samassa ilmansuunnassa kuin koti (jos räjähtäisi, niin paineaalto heittäisi minut oikeaan suuntaan). Lopulta tulipaloa ei taaskaan löytynyt. Työpaikalle ei kuitenkaan päässyt takaisin, sillä ovissa on sähkölukot, jotka eivät auenneet. Kesti aikansa, ennenkuin huoltomies saapui ja saatoimme hakea ulkovaatteet. Timeconia ei voinut käyttää vaikka ylitöiksi meni.

Luonani kävi kirjoittajia, joimme teetä, söimme herkkuja ja oli oikein rattoisaa. Annoimme runoilijalle palautetta, josta hänelle ei liene mitään hyötyä.

Yllä ei ole siltaan niitattuja syntymätrauman sielunlukkoja vaan romanttisen rakkauden sinettejä Patosillalta. Sillalla näyttää käyneen yksi viitseliäs "humoristi" (vas. ylh.) Osku, sydän, sydän, Omakäsi.

4 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Primaaliterapia on silleen oikeilla jäljillä että ainahan lujaa huutaminen auttaa. Sitä voi vaan harrastaa niin hitsin harvoissa paikoissa :-((

Heidi kirjoitti...

Se on kyllä totta.

Veela kirjoitti...

Omakotitalossa voi harrastaa pariprimaaliterapiaa murrosikäisen kanssa ihan hienosti. Pms, molemmilla.

Heidi kirjoitti...

Omakotitalon se mielellään vaatii.