Kävin päivysyksessä sotkemassa asioita. Onneksi kokonaisuus ei ole vastuullani vaan teen siitä vain kapean siivun. Homma poikkeaa muusta työstä: kaikki alani lääkärit saneleva tekstit samassa kopissa, mikä on varsin kodikasta.
Siirryin päivystyspaikalta työpisteelleni hämäriä kellarikäytäviä pitkin. En tavannut matkallani ketään, en edes hoitovirheisiin menehtyneiden potilaiden haamuja.
Työpisteelläni ei näkynyt enää muita. Sammuttelin huolimattomien työkavereiden jäljiltä valot viidestä huoneesta.
Elämästäni kadonnut serkku laittoi sähköpostia. Hän oli tunnistanut kirjastani mummon, jonka mielestä ulkoileminen saunan jälkeen oli yhtä vaarallista kuin pilvenpiirtäjän katon reunalla tasapainoilu.
Isäni matkusti nuorena opiskelijana laivalla Argentiinaan. Mummo kirjoitti isälleni kirjeen, jossa kehotti isää pysyttelemään koko matkan ajan hytissä, ettei aalto pyyhkäise mereen. Satamassakin oli mummon mielestä turvallisinta pysyä laivassa.
Yleensä mummot lukevat lapsenlapsille Tiitiäisen satupuuta, mutta mummoni luki meille Iisalmen sanomista uutisia tulipaloista, auto-onnettomuuksista, tapoista ja hukkuneista lapsista. Edelleenkin näen vaaroja kaikkialla: jos joku sukulainen myöhästyy viisi minuuttia niin todennäköisimmin hän on jäänyt auton alle tai joku on murhannut hänet ja kaivanut ruumiin kukkapenkkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti