torstai 24. marraskuuta 2016

Joulukalenteri

Kirjoittajaryhmämme oli määrä tavata aamuyhdeksältä kahvilassa: kaksi ilmoittautui sairaaksi, yhtä väsytti ja yksi nukkui pommiin.  Istuin kahvilassa yksin, söin korvapuustia ja tuijotin ikkunan läpi pimeää.

Ennen kampaajalle ryntäämistä ehdin pikaisesti tavata pommiin nukkuneen kirjoittajan, Solina Riekkolan, joka oli saanut runokokoelmansa tekijänkappaleet ja oli onnesta sekaisin. Lehteilin Solinan esikoista varovasti. Odotan kovasti sen lukemista. Huomenna järjestetään kirjan julkkarit Tulenkantajien kirjakaupassa. En pääse paikalle, sillä olen lupautunut Helsinkiin kollegojen lukupiiriin vierailemaan.

Kampaajalla hiuksiini vedeltiin seitsemää eri tököttiä, leikattiin, värjättiin raitoja, kuivattiin ja piipattiin. Tunnin päästä hiukset olivat jo lätässä toki hienommassa lätässä kuin ennen käsittelyä. Join kahvia, söin keksin, luin lokakuisen Me Naiset -lehden numeron ja kuulin monta mielenkiintoista juttua, joista ei ole korrektia kirjoittaa.  Loppurituaali on aina sama: kampaajani S antaa käteeni pyöreän peilin, jonka kautta katson takaraivoani, jota en normaalioloissa näe lainkaan.

"Hyvältä näyttää", sanon S:lle. Vaikka oikeasti on kummallista nähdä itsensä takaapäin.

Eilen tapahtui jotain harvinaista ja merkittävää; ovikello soi. Oven takana seisoi kaksi pikkupoikaa joulukalenteria kauppaamassa. Ostin Ilveksen kalenterin. Olenko tällä teolla lopultakin valinnut puoleni (Ilves/ Tappara)? Kalenterin kuva vaikuttaa melko seksistiseltä. Ei se mitään, voin voittaa kalenterista polkupyörätelineen, kaasupolttimen, kiukaan, trimmerin, iskuporakoneen, kulmahiomakoneen tai jiirisahan. 


1 kommentti:

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

:D
Persetti että mua alko naurattaan, kun mietin sun todennäkösesti voittamias arpajaispalkintoa siinä keskellä olohuonetta.

Kiitos aamun parhaasta!!