Frenckell -näyttämöllä esitettiin eilen Kansallisteatterin vierailuna Duncan Macmillanin näytelmä Keuhkot (suomentanut ja ohjannut Juha Jokela). Sen mainitaan olevan ekologinen rakkaustarina. Nimitys liittynee siihen, että näytelmän pariskunta puhuu puiden istuttamisesta ja lentämisestä. Kärsii huonosta ekologisesta omatunnosta.
Sanon heti tähän alkuun, että pidin näytelmästä, joka oli samalla hauska ja surullinen. Se voisi olla tavallista parempi amerikkalainen romanttinen komedia. Paino sanoilla "tavallista parempi". "Keuhkot" onkin ollut erittäin suosittu.
Näytelmässä on vain kaksi näyttelijää, jotka ovat koko ajan näyttämöllä ja puhuvat taukoamatta. Mikko Nousiaista ja Ria Katajaa katselee mielellään, sillä he ovat kovin söpöjä ja jotenkin uskottavia pariskuntana. Parin ongelmat ovat niin tuttuja ja riittävän suuruisia, että niille saattaa nauraa ja niissä voi elää mukana. Ei ahdista. Näyttelijät jaksavat olla läsnä vaikka eivät pääse välillä näyttämön taakse huilaamaan.
Näyttämöllä seisoo koroke, eikä varsinaisesti mitään lavasteita käytetä. Nousiainen ja Kataja esiintyivät koko näytelmän ajan samoissa farkuissa. Lavasteettomuus on näytelmäkirjailijan ohje ja vaatimus näytelmän esittäjille.
Näytelmässä siirrytään kohtauksesta toiseen ilman pienintäkään taukoa. Vauhti tekee näytelmästä jotenkin elokuvamaisen vaikka elokuvan ympäristöä ei ole rakennettu näyttämölle.
Juha Jokela on vaan aina kerrassaan hyvä. Ria Kataja on tässä erityisen erinomainen ja Mikko Nousiainen kovin söpö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti