Tänään ei ole mitään kirjoitettavaa, joten kirjoitan siitä, ettei mitään kirjoitettavaa ole.
Pohdin suuntaisinko viikonloppuna elokuviin vai keskittyisinkö aistimaan sohvani mielialoja, kuuntelemaan seiniäni ja keskustelemaan kissani kanssa.
Jos menisin elokuviin niin sopisiko tälle viikonlopulle Beatles-dokumentti, johon Beatles-visa voittoni velvoittaa vai kuuntelisinko sydäntäni ja katsoisin kehutun elokuvan "I, Daniel Blake"? Jos kuuntelisin laiskuuteen taipuvaista kehoani, makaisin sohvalla koko viikonlopun, mutta mistä minä sitten kirjoittaisin. Olohuoneen katosta?
Voitin Beatles-visan joukkueessa, johon oli kasautunut maamme paras Beatles-tietämys. En osannut vastata ainoaankaan kysymykseen, jotka olivat tämän tyyppisiä: "Minkä merkkisiä muroja Ringo Star söi aamiaiseksi 11.11.1953?" tai "Milloin, missä ja keneltä George Harrison sai ensisuudelmansa?"
Leonard Cohen meni kuolemaan. Luulin, että mies eläisi ikuisesti. Kuulin häntä livenä muutama vuosi sitten, jolloin mies oli vielä hyvässä vedossa. Cohenin viimeiseksi levyksi jäi tänä vuonna ilmestynyt "You want it darker".
"If the sun would lose its light
And we lived in an endless night
And there was nothing left that you could feel
If the sea were sand alone
And the flowers made of stone
And no one that you hurt could ever heal
Well that's how broken I would be
What my life would seem to me
If I didn't have your love to make it real"
Tämä on nyt kovin kyynistä, mutta tekisi mieli kokeilla montako tykkäystä tuolla sentimentaalisella laulun säkeistöllä facebookissa irtoaisi. En kuitenkaan ole vielä ihan sen tason kyynikko. Ja sitäpaitsi Leonard Cohen oli ihana mies. Ja vanhojen miesten kuuluu olla sentimentaalisia ja vanhojen naisten vähän kyynisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti