"Filmstars don't die in Liverpool" kertoo ajasta, jolloin musiikkia kuunneltiin kasettimankasta ja puhelimella soitettiin puheluita. Glorian ura on jo laskusuunnassa kun hän tapaa Peterin, joka asuu samassa kämpässä, jossa Gloriallakin on huone. Filmitähti pyytää miestä huoneeseensa harjoittelemaan diskotanssia ja siitä se lähtee. Jamie Bell ei olekaan hassumpi tanssikaveri, sillä hän tuli tunnetuksi elokuvasta Billy Elliot. Elokuvassa eletään Los Angelesissa, New Yorkissa ja kaikkein aidoimmillaan Liverpoolissa, jossa Peterin vanhemmat ja veli myös asuvat. Pidin tästä elokuvasta, vaikka olihan se romanttinen ja traaginen, mutta jotenkin elämänmakuinen. Naisen vanheneminen ja seksuaalisen vetovoiman vähenemisen kokemus tuntui läheiseltä. Tämä nainen ei onneksi jäänyt näkymättömäksi.
Liverpoolista ei voi tehdä teennäistä ja rosotonta elokuvaa. Näyttelijät olivat hyviä ja pääparin kemia toimi uskottavasti. Hienon näyttelijätyön tekivät myös Kenneth Graham ja Julie Walters Peterin vanhempina.
Täällä elokuvan alaikärajaksi oli asetettu 15, syyksi mainittiin "strong language", elokuvassa ei ollut suoraviivaista seksiä, ei väkivaltaa (lukuunottamatta pientä nujakointia) ja vahvempaa kieltä saa kuulla jokaisella suomalaisella ala-asteella.
Kävelin eilen kasviteteelliseen puutarhaan, ilma oli kirkas ja puutarhan pieni vesilämpäre jäässä. Näin pikkupojan, jonka shortsien lahkeista pilkistivät laihat valkoiset jalat. Suomessa vähemmästäkin lapsi huostaanotettaisiin. Puistossa oli syksyisen kaunista.
Piipahdin Stockbridgessä, joka on soma paremman väen hipsteripesä. Montako vintage-myymälää kaupunginosaan voi mahtua? Kivat markkinat. Piipahtamisesta kertyi puhelimen askelmittariin yli 14 000 askelta.
Majapaikassani on kahdeksan vierashuonetta. Guest house Adria suljetaan joulu-tammikuuksi. Olen kovin tyytyväinen sijaintiin, saamaani kohteluun, hiljaisuuteen ja aamiaiseen. On sitäpaitsi hyvä, ettei huoneen ovea saa lukkoon ilman avainta, joten avain ei voi unohtua huoneeseen. Huoneen lukitsemisen voi tietenkin unohtaa, mutta se onkin sitten eri juttu.
2 kommenttia:
Keskustelimme tänään töissä lasten pukemisen hankaluudesta, siis joillain on vielä sen ikäisiä lapsia, että arpovat tähän aikaan vuodesta kurahousujen ja jonkun paksumman vaihtoehdon välillä. Meidän teini kulkee paljain nilkoin, enkä minä aio siihen enää toistuvasti puuttua. Mutta siis samalla tuli puhe, että Briteissä tuo nuorten poikien polvihousujen käyttö onkin merkki ylhäisestä sosiaaliluokasta, jossa pojat käyttävät shortseja kahdeksaan ikävuoteen asti. Vasta sen jälkeen saa housut. Että huostaanotto tässä tapauksessa on epätodennäköinen.
He ehkä opettelevat kiltin käyttöä varten. Välillä hätkähtää nähdessään vekkihameen alta paljastuvia karvaisia sääriä.
Lähetä kommentti