Istun lentoaseman kahvilassa juomassa ryöstöhintaista kahvia pahvimukista. Helleasuiset suomalaisperheet ja toppatakkiset vierasmaalaiset kulkevat "lentoasemakatua" edestakaisin, eivätkä löydä etsimäänsä.
Tampereella tärjestetään Tammerfest-niminen tapahtuma, joten vielä aamullakin kaduilla nuokkui hilpeitä humalaisia. Jalkakäytäviä peittivät muovimukit, pahvimukit, oksennus, kusi, pitsalaatikot, muovihaarukat, tupakantumpit ja tähteiden kimpussa ahersi kaupungin puhtaanapitolaitos, johon kuuluu runsaasti lokkeja.
Kusiläntit koristivat porttikongeja ja oviaukkoja ja niistä valui kusinoro kohti jalkakäytävän keskiosaa. Oksennuksetkin sijoittuivat lähelle talojen seiniä. Pitsalaatikot ja kebab-boxit lojuivat missä sattui.
Eräs työkaveri kertoi, että heillä oli tapana heittää roskat auton ikkunasta. Isä neuvoi, että miten jätteet heitetään niin, etteivät ne osu auton kylkeen.
Luin eilen lainauksen Kurt Vonnegutilta, jota siteeraan tähän: "Sekä nauru että kyyneleet sikiävät turhautumisesta ja uupumisesta. Minä nauran, koska sen jälkeen on vähemmän siivottavaa."
3 kommenttia:
Kyllä on törkeetä tollanen sotkeminen!!
Meille opetettiin jo kakarana, että roskat tuodaan roskakoriin, eikä jätetä niitä lojumaan mihin sattuu, saati että viskataan auton ikkunasta luontoon.
Pissalla ja oksentamassa piti käydä pusikossa, mulle tuli pikkasena poikana autossa todella huono olo.
Tuo Vonnegut on aivan totta, nauru ja itku ovat lähellä toisiaan!
Minulle kävi kerran niin, että kerroin nauraen, huumorilla etäännyttäen, melkoisen kipeästä asiasta, nauru yltyi pidäkkeettömäksi ja omaksi hämmästyksekseni alkoi vääntyä itkun suuntaan. Vonnegut on kokenut tai nähnyt saman.
Klovnitkin ovat jotenkin surullisia vaikka naurattavat ihmisiä. Nauru ja itku voivat olla yllättävän lähellä toisiaan.
Lähetä kommentti