tiistai 17. heinäkuuta 2018

Melanian keltainen leninki

Aamuseitsemältä ruokakaupassa iäkäs mies valitsi perunoita yksi kerrallaan. Muita asiakkaita näkynyt. Paistopisteen edessä lattialla ei lojunut leipäpusseja ja kylmäaltaista hohkasi ihanan viileää ilmaa kuin salaisesta lähteestä metsän keskellä. Kassahenkilö keskusteli kanssani kesälomasta (en aloittanut keskustelua vaan hän). Potilaatkin kysyvät lähtiessään "Vieläkö loma on edessä?"  

Trump ja Putin eivät onneksi jääneet pitemmäksi ajaksi kylään vaan lähtivät silloin kuin lupasivat. Kun kaiken piti olla niin viimeisen päälle, hotellihuoneet, ruoat ja juomat, niin olisi tullut kalliiksi jos vieraat olisivat yli sovitun ajan viihtyneet.Voi vain kuvitella mitä miehet keskenään jaarittelivat, lehdistötilaisuus ainakin oli vastenmielinen. Kun valtionpäämiehiä aseteltiin kuvattavaksi, ohjattiin Niinistö keskelle ja hän sanoi "Once in a lifetime" tarkoittaen mahdollisuutta seistä noiden ukkojen välissä.

Nyt kun Trump ja Putin saatiin kotimatkalle ja kaikki asiat Melanian ja Jennyn mekkoja myöten on lehdissä käsitelty, voimme palata totutun kaavan mukaisesti oikeasti merkittäviin uutisiin kuten säätilaan. Ensin innostutaan lämmöstä, sitten varoitellaan ihon palamisesta, grillimakkaroista ja tietysti alkoholista, muistutetaan riittävästä nesteytyksestä (ei alkoholia!) ja lopulta kauhistellaan sinilevälauttoja ja annetaan ohjeita ryypiskelyputken katkaisua varten.

Journalisteilla on kesällä melkein yhtä vaikeaa kuin minulla, sillä ei ole mitään kirjoitettavaa. He eivät kuitenkaan voi täyttää sanomalehtiä voivottelemalla aiheiden puutetta.

Lähden lauantaina kahdeksi viikoksi residenssiin ja mietin jo nyt montako romaania tarvitsen mukaan.  Riittääkö viisi ja varmuuden vuoksi vielä yksi ylimääräinen, jonka pitää olla niin hankala luettava, että siihen pirulaiseen ei pääse sisälle millään.


3 kommenttia:

minnas kirjoitti...

Hyvä yhteenveto ja lyhyt. Kirjastoja ja kirjoja on residenssipaikoissa. Tuotteliasta olemista!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiitos!

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Jos haluaa itselleen tärkeän asian uutisiin, kannattaa kertoa siitä heinäkuussa. Silloin kun ei todellakaan paljoa uutisaiheita ole ja toimittajat tarttuvat täkyyn helposti.