keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Valvomisoppi

Vaihdoin lakanat ja olen uupunut kyseisestä ponnistuksesta. Sain peiton taisteltua pirullisesti vastaanpanevan pussilakanan sisälle. Eikä tässä vielä kaikki, pesin likaiset lakanat ja tyynyliinat. Siellä ne nyt kuivuvat kovin viattoman näköisinä.

Lääkärin virkaan kuuluu päivystysvelvollisuus. Se on ammatinvalintakysymys. Mutta kun en enää jaksa, eikä se ole sellaista "En millään jaksaisi päivystää" -väsymystä, vaan en jaksa edes hengittää jos pitää päivystää. Olen mielestäni tehnyt osani. Päivystänyt iltoja, öitä ja kokonaisia viikonloppuja. Nukkunut repaleisia öitä ohuilla vaahtomuovipatjoilla, natisevilla lavereilla. Pyörinyt hikisissä lakanoissa aamuyön rintakipupotilaita odottaen. Etupäivystänyt ja takapäivystänyt, terveyskeskuksissa ja sairaaloissa. Tehnyt yötyötä raskaana ollessani ja vähän kipeänäkin, kun eihän siihen ketään muutakaan saa.

Kaikilla ikäisilläni kollegoilla on sankaritarinoita valvomisesta. Eräässä keskussairaalassa jaettiin klinikan erikoistuville lääkäreille välistäpäästötodistus siinä vaiheessa kun siirryimme yliopistolliseen keskussairaalaan jatkamaan erikoistumistamme. Yksi arvosana tuli oppiaineesta nimeltään valvomisoppi. En muista enää mitä siitä sain.

2 kommenttia:

sorvatar kirjoitti...

Pussilakanoista tuli mieleen, että perheessäni elää henkilöitä, jotka eivät halua käyttää pussilakanaa. Mahtavat joutua vaikeaan tilanteeseen, jos elämä pakottaa pussilakanoihin. Ikävää, että tuo päivystysvelvollisuus jatkuu, voisi olla joku ikäraja, että ei tarvitse. Tosin se raja olisi tietenkin korkea.

Heidi kirjoitti...

En ole enää päivystänyt. Mitään ikärajaa di ole, mutta sanoin etten jaksa enää ja päivystäjiä on kuitenkin riittänyt. Ei asiaa ole virallisesti mitenkään sovittu, joten voihan olla, että vielä joudunkin siihen hommaan.