Kävelin eilen kaupunginosaan nimeltään Uzupis, joka julistautui "itsenäiseksi" 1997 ja jolla on perustuslaki, joka on käännetty suomeksikin. Perustuslaissa mainitaan mm. että ihmisillä on oikeus olla onnellisia ja toisaalta, että ihmisille kuuluu oikeus olla onnettomia. Luin Wikipediasta, että Suomen Uzupis -suurlähettiläät toimivat Pispalan Hirvitalossa!
Uzupis on ollut aiemmin taiteilijakaupunginosa, mutta nyt monet taiteilijat ovat kaikonneet ja tilalle ovat ryömineet turistilaumat.
Käväisin samalla reissulla kauniilla hautausmaalla. Hautausmaat ovat aina matkan kohokohta.
Illalla katsoin hotellin viereisessä elokuvateatterissa (Kino Pasaka) dokumentin "Why are we creative?", tämä kysymys estitettiin luoville ihmisille elokuvaohjaajista muotisuunnittelijoihin (Aki Kaurismäki vilahti). Ei siitä konsensusta saatu. Elokuvassa tuottivat vaikeuksia japanilaisten ja ranskalaisten taiteilijoiden haastattelujen ymmärtäminen, sillä elokuva oli tekstitetty liettuaksi. Olen muuten oppinut yhden liettualaisen sanan kauppojen ikkunoista NUOLAIDOS, joka tarkoittanee jotain alennukseen viittaavaa.
Mietin, minkä ohjeen antaisin tällaiselle matkalle lähtijälle. Pakkaa vain välttämätön ja vähennä sen jälkeen matkatavarat puoleen. Pidä aina kukkarossa 30 senttiä varalla vessamummoa tai automaattia varten. Varaa hyvät kengät (lenkkarit), kävelin eilenkin yli 15 kilometriä.
Lähden etsimään postitoimistoa ostaakseni postimerkkejä. Jostain syystä monessa maassa on työläämpää hankkia postimerkkejä kuin huumausaineita.
5 kommenttia:
Niin eihän noita postimerkkejä enää ketkään muut tarvikaan kuin suomalaiset jotka rakastavat postikorttien lähettämistä lomareissuilta kotiväelle ja kaikille tutuille. Ihan tuntematon tapa melkein kaikille muille kansalaisuuksille (ainakin vähän liioitellen sanottuna).
Minulla on pari ystäväpariskuntaa, joille lähetän ja laitoin vanhemmillenikin. Siinä on vähän sellaista ironiaakin. Toisaalta kortteja on kiva saada!
Poistin äskeisen, kun se oli tarkoitettu toiseen blogiin, kirjautumisessa häikkää ja otin tekstin hiireen ja siirsin sen vahingossa tänne, jonne myös aioin tulla kommentin jättämään.
Voi, meiltä jäi Vilnan reissulla tuo hautausmaa käymättä, ei jaksettu enää kävellä.
Postikorttien häviäminen on surullista. Lähetin monta vuotta sitten Berliinistä parikymmentä eikä postivirkailija ollut uskoa minua.
Nykyään lähetän monelle yhteisen kuvaviestin s-postilla. Eihän siinä ole mitään persoonallista. Joulukorteista pidän vielä kiinni.
Vähän mietinkin, tuliko kommentti oikeaan kohtaan. Kaikkea ei matkalla ehdi nähdä vaikka olisi kuinka ahkera.
Lähetä kommentti