tiistai 27. joulukuuta 2011

Kauimpana kesästä

Huitaisin aamulla ulos ilman sadevaatteita.Vetinen tuuli tuuppi minua kohti työpaikkaa. Ulkovaatteet kuivuivat patterilla päivän ajan. Kotiin ajaessa jouduin halkomaan pyörälläni vastatuuleen. Kotona huomasin, että unohdin aamulla viedä roskiksen ja että unohdin töihin potilaaltani saamani kukkapuketin. Mies sanoi, että kukkaa on kylvetettävä kerran viikossa, se lienee siis orkidea (tai marketin tarjoushyasintti).  Paketti oli painava. Saan harvoin kukkia potilailta. Tämän miehen hyväksi en ollut tehnyt mitään erityistä. Olisin kyllä voinut, sillä olen aina pitänyt hänestä. Nyt on vaikea heittää häntä "hoidonporrastuksen mukaisesti avohoitoon". Se olisi ollut vaikeaa ilman kukkaakin.

Otin porraskuvan eilen Pyynikiltä.

Ulkoa kantautuu tuulen vingahtelua, pisarat hakkaavat hilpeästi ikkunalautaa selkäni takana. Voisin pitää tästä, jollei tarvitsisi miettiä: mitä tämä tarkoittaa? Syysmyrsy joulukuussa. Siskoni perheeltä menivät sähköt toissayönä, kännykkät eivät toimineet, nyt yhteys ulkomaailmaan on palannut, mutta kahvi on keitettävä Trangialla. Vesi lorisee hanoista, se vain sattuu olemaan kylmää. Sisko miehineen osti pattereilla toimivan radion lomapäivien viihteeksi. Ei ole kotiteatterista iloa ilman sähkövirtaa. Aikuisnäön runtelemilla silmillään he eivät tahdo nähdä lukea kynttelinvalossa. 17-vuotias poika siirtyi mummolaan evakkoon joululahjaksi saamansa läppärin kera.

Neuloin kolmena lomapäivänä kahdet villasukat ja luin kaksi kirjaa. Kumpaakaan teosta en oikein olisi halunnut lukea. Ensin luin islantilaisen Arnaldur Indriasonin dekkarin Haudanhiljaista. Dekkari oli hyvä, tarina kulki kahdessa aikatasossa. Kirjan sankari poliisi Erlendur oli tietysti epäonnistunut avioliitossaan ja asui yksinään.  Kirja käsitteli perheväkivaltaa (ratkottiin 50 vanhan luurangon salaisuutta) sekä huumeita (Erlendurin tytär). Karua. Olen kerran vieraillut Islannissa ja hurmaantunut tuosta puuttomasta saaresta, jossa ei koskaan tiennyt onko vesi lämpäreessä kuumaa vai kylmää. Kirjassa ei kerrottu upeasta omalaatuisesta luonnosta tai uskomattomasta Reykjavikin kaupungista, jonka yöelämä oli hillitöntä. Satuin asustamaan siellä muutaman päivän paikallisen "taiteiden yö"- tapahtuman aikaan. Kaupunki oli sievä pikkuisine puutaloineen, jotka lähempää katsottuna oli rakennettu aaltopellistä. Suihkussa tuoksahti hennosti rikille. Kirja lähes turmeli idyllin.

Toinen lukemani romaani kertoi Afrikasta: Elina Hirvosen kehuttu Kauimpana kuolemasta. En olisi halunnut tietää tuota kaikkea tuolta mantereelta. Fiktiossa on melkein vaikeampi sulattaa vääryyttä kuin dokumentaarisessa tekstissä. Jos olette kovin herkkiä niin älkää lukeko. Muuten voin sanoa, että kirja oli hieno lukukokemus. Jäin vain miettimään kirjan lopussa olevaa lausetta, jossa romaani oli omistettu eräälle sen henkilölle. Lause jäi vaivaamaan minua. Se oli ehkä tarkoituskin. Kirjassa heitetään kysymys; mikä on kauimpana kuolemasta? Vastaukseksi tarjotaan lentokoneiden istuintaskun kiiltäväpintaisia lehtiä. Mikä muu voisi olla sitä? Idea Park, Stockman, joku gourmet ravintola, niiden yhteydessä ei kuolema tunge tajuntaan, se vääjäämätön ihmispolon määränpää unohtuu.  Sitäpaitsi niissä kuoleminen olisi suorastaan mautonta. Asiakkaiden ostofiilikset tai ruokahalu olisi piloilla.

Allaoleva kuvaa puuta lenkkini varrelta. Leikin kuvankäsittelyohjelmalla.


6 kommenttia:

vappu kirjoitti...

Ne lentokoneen istuintaskulehdet eivät mielestäni missään nimessä ole kauimpana kuolemasta, ihan vaan koska niitä rohmutessa osuu käsi myös niihin happinaaamari-, poistumistie- ja pelastusliiviohjeisiin, jotka tuovat rohkeimmankin mieleen tietoisuuden heittäytymisestä täysin avuttomaan tilaan korkeimmin mahdollisin panoksin. En tiedä mikä on kauimpana kuolemasta.

Heidi kirjoitti...

Sitä voi nyt alkaa mietiskellä. kelitkin ovat niin huonot, ettei muuta voi. Onneksi sähköt pelittävät, että näkee "Kahden kerroksen väkeä".

Kaisa kirjoitti...

Kauimpana kuolemasta on rakkaus.

Jenni Meriluoto kirjoitti...

Kauimpana kuolemasta on yksi suosikkikirjannimiäni. Itse asiassa olisin itse halunnut kirjoittaa sen nimisen kirjan.

Heidi kirjoitti...

Joo kai se rakkaus on. Etsin oikeastaan tilaa,jossa kuoleman olemassaolo pyritään kieltämään.

Kaisa kirjoitti...

"Kauimpana kuolemasta on rakkaus" on suorastaan klisee. Jännää ettei kuoleman vastakohta lopulta tunnu olevan elämä, elämä ON kuolemista (toinen klisee...) Rakkaus tässä myös hyvin yleisenä käsitteenä; eroottisessa rakkaudessa on sitten jo aika paljon kuolemaa.

Paljon taitaa olla sellaista inhimillistä puuhaa jossa pistetään silmät tiukasti kiinni vaikkei olla kovin kaukana kuolemasta. Niinkuin ne istuintaskulehdet.