lauantai 31. joulukuuta 2011

Nainen, joka tietää mitä tahtoo

Siteeraan viimevuotista itseäni:

"Huomenna on taas uudenvuoden aatto. Loput lupaukset ovat tekemättä. Kutsuisin niitä mieluummin tavoitteiksi. Olen luopunut veistoksellisuuden tavoitteesta, tavoitteenani on edelleen syvällisyys. Ensi vuonna kirjoitan vain syvällisistä asioista syvällisesti. Lauseita, joita muut kadehtivat ja kopioivat. "Olisinpa minäkin noin syvällinen!" lukijat huudahtavat kuorossa."

En ole täysin vielä saavuttanut tavoittelemaani syvällisyyden astetta. Kukaan ei kopioi eikä kadehdi lauseitani. On uusien vuositavoitteiden aika:

1, Saada valmiiksi artikkeli, jota koko tiedemaailma odottaa vesi kielellä ja jota olen väkertänyt pitkään mitenkään suuresti edistymättä. Artikkelia tullaan jatkuvasti siteeraamaan kaikissa alani julkaisuissa.
2. Kirjoittaa romaanikäsikirjoitus valmiiksi: olen juuttunut kaulaani myöten sivulle 39.
3. Kehittyä edelleen syvällisyyden ja kauneuden upottavalla kinttupolulla.
4. Ommella syystakin repsottava tasku.
5.Yrittää olla masentumatta ed. mainittujen tavoitteiden vaativuudesta.

Tulevana vuonna loppuu Viita. Käyn jo nyt läpi rankkaa eroprosessia. Tämä vuosi on ollut hiljaista irrottautumista, sillä onhan tapaamisia ollut vain harvakseltaan ja ne ovat olleet lyhytkestoisia.

Nyt kun olen profiloitunut Pekka Haaviston kannattajaksi voin todeta, että hän selvisi hyvin eilisestä YLE:n tentistä. Haavisto ei ole saattanut yliopisto-opiskelujaan loppuun. Ehkä olisi kannatttanut. Toisaalta minäkään en koskaan valmistunut "lupaavasti" alkaneista sähkötekniikan opiskeluistani. Valehtelen aina lääkiksestä valmistumisvuoteni niin, etten itsekään enää ole itsekään varma milloin valmistuin. Myöhemmin olen kunnostautunut muussakin kuin Henry's Pubissa istumisessa. Haavistostahan tässä piti puhua eikä minusta. Hyvä presidentti hänestä tulisi.

Vanha ystävä Jyväskylästä tulee kylään, menemme teatteriin, katsomme ilotulitusta (ehkä saamme lisää seuraakin) teemme ruokaa. Kuubassa heitettiin vanha vuosi ulos ovesta symbolisen vesisankollisen muodossa.

Viikonlopun runo on kopioitu Vilja-Tuulia Huotarisen kokoelmasta Sakset kädessä ei saa juosta (WSOY 2004)

Ennen kuin ehdin ajatella tarkasti,
olemme kiivenneet korkealle puuhun.
Näköalapaikalta voi katsoa minne silmä kantaa,
ei kovin kauaksi, käsivarren mitan päässä
perspektiivi horjuu jo. Ilmassa  on jotain
epäilyttävää, se lipuu sormien välistä.
Kuka voi pidellä kiinni kun painovoima kutsuu.
                                  Kun on aika hypätä, teen sen yksin.
Heitän hiukset taaksepäin, laskuvarjoksi
joka leiskauttaa turvaan.
                                   Selviän hengissä, putoan jalat edellä
maan pinnalle ja kävelen pois. Nikama nikamalta
murskautuu maa poluksi ja joku sanoo:
Tuolla kävelee nainen, joka tietää mitä tahtoo.
                                   Eikä hän tiedä vielä mitään.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen minäkin Savossa syntynyt ja sen lisäksi täällä koko elämäni (67v)elänyt. Koskaan en ole lupauksia tehnyt, mutta nyt teen. Sinulla on asiaan osuutta. Päätän tästä lähtien lopettaa itseni kiltiksi kasvattamisen. Olen nainen, joka tietää, mitä haluaa. Siis aion olla sellainen. Ymmärrän kyllä ounastella, että epäonneni jatkuu. Siitä huolimatta yritän. Blogisi ovat ovat auttaneet hyvään alkuun.

Heidi kirjoitti...

Savolainen ounastelee aina pahinta, mikä onkin viisasta. Hienoa, jos blogini on laittanut jotain alkuun. En olesiis turha ihminen. Kiitos!