sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Jouluruno (ei härski)

En ole ehtinyt juurikaan nauttia siististä kodistani. Näyttää ikäänkuin kylpyhuoneen hanat olisi vaihdettu uusiin, niin kauniisti ne kiiltelevät. Tänä aamuna annoin silmieni levätä tuossa ihanassa näyssä pitkään.

Perjantaina seurasin ystävän väitöstä. Hupaisia ovat akateemiset perinteet, lauseet, joita vuosi vuodelta toistetaan, kirjaintakaan muuttamatta. En muista oman väitökseni kiemuroita kovin tarkkaan, jännitin niin paljon. Väitös tapahtui englanniksi, kaipa minulla oli lapulla nuo rutiinilauseet. Perjantain tilaisuus oli leppoisa ja väittelijä pärjäsi hyvin, vaikka jostain syystä minäkin jännitin, hyvä kun sain edellisyönä nukutuksi.

Samana iltana vietimme työpaikan pikkujoulut, jotka menivät siten kuin ne tuppaavat menemään. Tavalliseen tapaan pohdimme pitkään mihin mennä jatkoille. Päädyimme lopulta Seurahuoneelle, jossa ei keskustelusta tullut mitään, humppamusiikki ja tanssiinhakijat häiritsivät. Tupa oli täynnä. Lähdin pois ennen innokkaimpia juhlijoita, siitä huolimatta oli raskasta herätä seitsemän aikaan, ehdin kuitenkin kahdeksaksi kampaajalle.

Lauantaina kävimme Kansallisteatterissa katsomassa näytelmän HOMO! (toimin teatterireissumme sponsorina). Seuranani kulttuuria harrastamassa kulki kaksi nuorta naista, tytär ja hänen tyttöystävänsä. Näytelmän lopussa julistettiin jokaisen oikeutta rakkauteen, asetelmasta johtuen se tuntui liikuttavalta. Näytelmää kuljetti, kovin Päivi Räsäsen oloisen poliitikon mies, jota esitti Juha Muje, poliitikkoa esitti Rea Mauranen. Pariskunta tarjosi lukuisia farssin aineksia. Rea Mauranen oli mainio roolissaan, mutta Juha Muje oli loistava, samaten pariskunnan kadulta pelastama kuvankaunis Moritz (Johannes Holopainen, joka vielä opiskelee teatterikorkeakoulussa). Vaikka kyseessä oli  farssi, välillä teksti oli traagista, sitähän homoseksuaalien historia on ollut. Näytelmä oli hyvin poliittinen, julistava.  Lopussa käytettiin kikkaa "kysytään kirjailijalta, miten saada näytelmä lopetettua". Se tuntui turhalta ja pikkuisen läsäytti tunnelmaa. Materiaalia olisi voinut karsia (näytelmä kesti 3t 15 min). Sanoin narikassa, että minulla on kiire junaan, takkini oli ystävällisesti laskostettu valmiiksi penkille teatterisalin oven eteen, joten ehdin hyvin. Nuoret naiset hämmästelivät matkallamme miten hyvää palvelua keski-ikäinen nainen saa.

Paluumatkalla junassa edessäni istui suomea murtaen puhuva mies. Kuulin, kuinka hän tilasi kännykällään kolme kebab- annosta tamperelaisesta kuppilasta kello kuudeksi (juna saapui Tampereelle klo 18). Konduktöörin kiertäsessä vaunua mies näytti lippua Riihimäelle, jonka asemalla Pendolino ei pysähdy. "Mita mina teen?", huusi mies. Junavirkailija käski ajaa Tampereelle ja sitten takaisin Riihimäelle. Mulkoilin koko matkan "Riihimäen miestä" murhaavasti: hän vaihtoi vaunua. En kuitenkaan maininnut asiasta junan henkilökunnalle. En tiedä miksi mies minua ärsytti. Jos huijari olisi ollut nuori opiskelija, olisinko pitänyt moralisoivaa sormeani pystyssä.

Huijauksista tulee mieleen vanha kaverini, joka osti kaikoinaan Puolasta kuulokkeet. Silloin mallit olivat suuria ja painavia kuin traktorikuskien kuulosuojaimet. Kotisuomessa mies avasi lootan, josta löytyi kaksi perunaa.

Minä ja "Riihimäen mies" saavuimme Tampereelle klo 18, käännyin kotonani vaihtamassa pitkän iltapuvun ja lähdin ystäväni väitöskaronkkaan. Ilta oli kotoisa puheineen ja musiikkiesityksineen. En tuntenut muita kuin väittelijän, mutta ei se haitannut, pöytänaapureikseni oli aseteltu kaksi savolaista miestä. Ilta kului rattoisasti.

Viikonlopun runo on paikallisen runoilijan Juhani Ahvenjärven tekosia Liituvarjo (Teos 2010). Omistan runoni toijalalisille ystävilleni:

TOIJALA

Tuuli raahaa kohti rataa rampaa varista,
kun ovi lentää selälleen ja taittaa
linnun niskan. Kahvinkeitin
korahtelee, parkkihappo
karkaa ulos työmaakopista.

-----------------------
Blogiin on usein päädytty hakusanalla härski jouluruno. Tässä on jouluruno (ei härski).

JOULU

Aurinko on matalalla
kieli juuttuu telineeseen,
jonka yllä tuulettuvat matot.
Lumi leikkii valon kanssa:
violetit katot

3 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Runiot ovat hienot. Toivottavasti toijalalaiset ystävät osaavat suhtautua kotiseuturunoon sopivalla itseironialla. Toisaalta on hienoa, että ko paikkakunta on niin hyvin edustettuna kotimaisessa lyriikassa. Ei vaan Järvenpää. Kade.

Heidi kirjoitti...

Niin jopa Pentti Saarikoski on runoillut Toijalasta.

mersu kirjoitti...

Kiitos! t. Toijalan väki