Blogissa Töölöntorin reunalla julkaistiin tulokset Kielitoimiston Helsingin kirjamessuilla järjestämästä kilpailusta, jossa piti täydentää lause Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin... (Kielikello lehti). Voittajalauseita olivat:
1. Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin Särkänniemi ilman ranneketta.
2. Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin pallo, joka ei pomppaa.
3. Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin puolukkahillossa purjehtisi.
4. Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin aamu ilman kahvia.
Olen viime aikoina saanut varsin paljon palautetta (olen tainnut sitä kerjätä). En näe oikein mitään mieltä kirjoittamisessa ilman lukijoita. Olen ilokseni saanut kirjoittaa myös omaan ammattilehteemme, alkuun kukaan ei sanonut sanaakaan kolumneistani. Tuli jotenkin sellainen olo, että ovatko ne oikeasti noin huonoja. Viime aikoina palautetta on tullut paljon. Hiljaisuus on huonoin palaute, varmaan näin on myös oikeilla kirjailijoilla. Välinpitämättömyys ei ole asia, jota ihminen halajaa. Hän tahtoo tulla huomioiduksi, hän anoo huomiota kuin pikkulapsi kerjää äidin rakkautta. Luin edellä mainitut neljä voittajalausetta tänä aamuna ja aloin heti kehittää omia. Ensimmäisenä tuli mieleen väännös numerosta 4:
Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin aamukahvi ilman aamua.
Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin sauna ilman löylyvettä.
Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin ostaisi junalippua VR:n automaatista.
Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin joulu ilman mieskuorolaulua.
Kuten huomaatte, en ole ottanut juttua ihan haudanvakavasti. Kun täällä blogimaailmassa annetaan haasteita, niin heitänpä tämän haasteen virtuaaliavaruuteen.
Luin Imagesta kolumnin, joka käsitteli riippuvuutta sosiaalisesta mediasta. Riippuvuuden syvimmäksi asteeksi mainittiin ihminen, joka käyttää älypuhelintaan ennen kuin nousee ylös petistään. Kun puhelimeni hälyttää ja komentaa minut ylös, niin samalla kun poistan herätyksen, vilkaisen FB:n ja blogini. Niin syvissä vesissä sukelletaan. Kun työskentelin eilen artikkelini kimpussa (sen, josta ei tule mitään), kävin FB:ssa ja blogeissa puolen tunnin välein. On kuulemma saatavissa ohjelmia, jotka estävän surffailun vaikkapa 300 minuutin ajaksi. Sellainen on varmaan hankittava tai määrättävä itselleen naamakirjailusta jotkut pöyristyttävän kamalat sanktiot.
Vielä pieni kommentti tähän Suomemme maata kurjistavaan voipulaan. Tuttavani oli löytänyt voita eräästä marketista. Hän oli paketoittanut ostamansa lahjan liikkeen paketointipalvelussa. Siellä oli kerrottu, että he ovat jopa paketoineet asiakkaiden ostamaa voita joulupaperiin.
8 kommenttia:
Hauska tuo "kuin aamukahvi ilman aamua"!
Myös työn tekeminen ilman palautetta on ankeaa. Ryhmäplaverissamme mainitsin että myös työtoverit voisivat silloin tällöin antaa palautetta toisilleen, ikään kuin nähdä (ja reagoida näkemäänsä) toisensa.
Yksi aika itsetietoinen tyyppi puuskahti hyvin kärkevästi, että hän todellakaan ei mitään sellaista kaipaa!
No, ei sitten! - mutta siitä kommentista jäi kyllä minulle vähän kurja olo.
Onhan se, tärkeää ja elintärkeää, palaute nimittäin. Hauskoja vertauksia :) Mutta mitä, en tiennytkään, että Suomea vaivaa voipula..voihan voi ja voi ei! Tai kuten miesytäväiseni sanoo: margariini ei! (Juu, ei tarvitse nauraa, on aika ohutta huumoria :D)
tuo VR vertaus karu mutta tosi :) totta sen on että kirjailijat tai taiteilijat kuten itse halajaa sitä vuorovaikutusta kun on vuoden vääntänyt yksin kellarissa kuvia ja pääsee näyttämään niitä niin suurin osa on vain hiljaa...kultturisidonnaisia käytöstapoja meillä on paljon ja niitä olenkin pohtinut paljon viime aikoina suhteessa esim. ruotsalaiseen kulttuuriin ja todennut että hienoa olla suomalainen...( ei päätä eikä häntää tässä mutta, asiaa kirjoitit ja kiva lukea :)
LiisaH: Se itsetietoinen tyyppi todennäköisesti on itse kykenemätön antamaan palautetta.
Pitäisi aina muistaa kehua, kun aihetta köytyy.
Hekmi-Maaria: Muistaakseni asut ulkomailla, etkä tiedä Suomea riivaavasta voipulasta mitään.
Mirka: Sinulla on kaunis blogi.
Kiitän huomiosta. Töölöntorin reunalta -blogi sai sen ansiosta päivän mittaan melkoisen kävijäruuhkan.
Dessu
Siirsin saamani kävijäruuhkan eteenpäin. Blogisi on sen ehdottomasti ansainnut.
Et ehkä usko tätä, mutta päiväni useimmiten alkaa ja päättyy vilkaisulla blogiisi: olisikohan tullut uusi päivitys? Ja onneksi olet kiitettävän aktiivinen. Kauttasi olen päätynyt myös Dessun blogiin, jota seuraan ja väliin kiroilen mielestäni liian pitkiä taukoja. Ei kai tarvitse sanoa, että luen suurella mielenkiinnolla hyviä kirjoituksiasi. Tai ehkä kuitenkin pitää, siis sanon!
Kai se pitää uskoa. Kiitos!
Lähetä kommentti