Nyt saattoi joku jo luulla, että nyt se tajusi, ettei aina tarvitse kirjoittaa jotain, varsinkin kun sitä asiaakaan ei yleensä ole kuin nimeksi. Tajuamisesta ei ole nyt kyse. En ole myöskään löytänyt rakkautta, niinkuin eräs blogisti. Minut on pakotettu työskentelemään päivystyksessä klo 15-18 päivystyspäivinä. Kotiin tullessa olin niin väsynyt, että nukahdin sohvalle. En ole enää iskussa. Miten olen kyennyt joskus työskentelemään 24 tuntia putkeen?
H on yksinhuoltaja, myöhemmin M muutti H:n asuntoon. M ei siis ole lasten isä, eikä osallistu taloudellisesti lasten huoltoon. Nyt KELA on keksinyt, että H ja M ovat avoliitossa (lain tulkinta on sellainen, että kun kaksi eri sukupuolta olevaa kansalaista asuu yhdessä, niin he ovat avoliitossa) ja vaatii lapsilisän yksinhuoltajalisän palauttamista. Jos H kuolisi, niin M:llä ei kuitenkaan olisi mitään oikeuksia tai velvollisuuksia H:n lasten suhteen. M ei olisi enää olemassa heidän elämässään. Kuitenkin M:n myötä H menettää yksinhuoltajastatuksensa. H on tuohtunut asiasta, eikä ole jäänyt asiaa vetistelemään. Hän on ottanut yhteyttä tasa-arvovaltuutettuun, tasa-arvoministeriin ja moneen naiskansanedustajaan. H on valmis barrikaadeille. Vavise KELA! En voi kuin ihailla H:n tarmoa, vaikka arvaan lopputuloksen.
Viikonlopun runo on runoilijalta, joka on kirjoittanut runon Olen kommunisti. Noloa. Tämä runo ei ole nolo, se on totta. Se kertoo ihmisten enemmistöstä, ihmisten enemmistö asuu kehitysmaissa, eikä sillä ole mitään muuta kuin toivoa. Runoilija on Nazim Hikmet, kokoelman nimi Puut kasvavat vielä (Tammi 1981)
IHMISTEN ENEMMISTÖ
Ihmisten enemmistö matkustaa välikannella,
matkustaa kolmannessa luokassa,
jalkaisin kulkee maanteitä
ihmisten enemmistö.
Ihmisten enemmistö menee töihin kahdeksanvuotiaana,
menee naimisiin kaksikymmenvuotiaana,
ja nelikymmenvuotiaana kuolee
ihmisten enemmistö.
Lukuun ottamatta ihmisten enemmistöä
leipää riittää kaikille,
ja riisiä
ja sokeria
ja kangasta
ja voita
kaikkea tätä riittää kaikille
paitsi ihmisten enemmistölle.
Ihmisten enemmistölle ei löydy maailmassa suojaa,
ei lyhtyä tielle,
ei ruutua ikkunaan,
vain toivoa on annettu ihmisten enemmistölle,
ilman toivoa se ei voi elää.
3 kommenttia:
Huolimatta 30 vuoden aikaerosta mikään ei ole muuttunut. Ei Euroopassakaan, huomaan katsellessani kadun kulmien kerjäläisiä. Tämä tuli mieleeni Hikmetin runosta.
Näin on. Liikutuin runosta, sillä se on edelleen niin tosi. Pitää myöntää, että en ollut aiemmin perehtynyt koko Hikmetiin vaan kuulin hepusta kirjoitusopeltani, joka oli miehen runoja fanittanut nuorena. Lainasin heti pari kirjaa, osa runoista on kestänyt aikaa huonosti.
Minäkin fanitin nuorena, minkä varmaan ymmärrät.
Lähetä kommentti