Festivaaleilla

Saimme tänään yllätysvoiton. Projektimme palkittiin sairaalan viime vuoden parhaana projektina. Hienoa voittaa yllättäen jotain, josta ei edes tiennyt kilpailevansa. Mukavaa voittaa porukalla, sillä saatoimme iloita yhdessä ykkössijastamme (Mietitte varmaan montako kilpailevaa projektia oli? Kokonaista seitsemän). Jos yksi ihminen voittaa, hän jää yksin, muiden yläpuolelle, nyt ei niin käynyt. Saimme kunniakirjat, ruusut ja lippupalvelun lahjakortit.

Dessu kirjoitti hiljattain ekakerrasta (nuorekkaan miehen eläkeläislipun ostosta, turha haikailla intiimejä paljastuksia). Minäkään en aio kertoa siitä mistä kaikki tietysti mieluiten lukisivat, vaan siitä kuinka kävin ekakertaa Tampereen lyhytelokuvafestivaaleilla (kansaivälinen kilpasarja). Olen todennäköisesti saanut valoyliannostuksen, koska vaihdoin kotisohvan Hällän kapoisampaan ja kovempaan penkkiin. Festivaalivieras pukeutuu farkkuihin, mustaan ja maiharinvihreään. Hän suhtautuu elokuvaan vakavasti. Jokaisen filminpätkän jälkeen hän taputtaa coolisti.

Paikalla olivat kolmen elokuvan ohjaajat (filmejä esitettiin kuusi). Tätä harvoin elokuvissa tapahtuu. Otsikkona oli muistaakseni "Pojat ovat poikia". Elokuvissa käsiteltiin miehistä uhoa (miten muuten yksikään nuori mies selviää hengissä aikuisikään asti?), mieheksi kasvamista, seksiä, katulasten elämää. Jos pitkä elokuva on romaani niin lyhytelokuva lienee novelli tai runo. Kaikki elokuvat kertoivat pojista tai nuorista miehistä hyvin erilaisissa kulttuureissa. Osa näistä kansainvälisen kilpailusarjan filmeistä oli hyvin ammatimaisia, osa rosoisempia, keskeneräisempiä.  Ohjaajille olisi saanut tehdä kysymyksiä jälkeenpäin. Minulla ei ollut mitään kysyttävää.

Kun kynnys on ylitetty ja Hällän portaat ylös kivuttu, niin on helppo jatkaa tällä lyhytjännitteisellä lyhytelokuvan tiellä.Nautinko elokuvista? Ei niistä kuulu nauttia, niille annetaan pisteitä lappuseen, joka sisään mennessä kouraan tyrkätään.