keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Virtahepo

Ensinnäkin nöyrin kiitokseni siitä, ettei kukaan tämän blogin lukijoista anastanut hopeoitua porokynttilänjalkaani, vaikka julkisesti ilmoitin poistuvani residenssistäni. Rakkaat kirjani (niin typerää varasta ei taida löytyä, joka varastaisi kirjoja) ja tauluni olivat myös omilla sijoillaan.

Matkustin siis Helsinkiin junalla, lähdin kello 10.07 enkä kello 10 sillä täten säästin kuusi euroa ja matkustin mukavammin.

Parikin tuttavaani kertovat  lukevansa Stephen Fryn elämänkertaa. Kuka ihmeen Stephen Fry mietin, mutta en paljastanut sivistymättömyyttäni. Nyt tiedän, että kyseessä on britti, näyttelijä, kirjailija, toimittaja, runoilija, koomikko (Musta kyy, Kyllä Jeeves hoitaa yms) ja elokuvaohjaaja. Huomasin kirjaston VIP-hyllyssä kirjan, jonka kannessa tuo kookas mies poseerasi ja kaappasin mukaani. Hämmästelin miehen avointa jutustelua ruumiintoiminnoista, toistuvasta masturboinnista ja hänen ivallisia kommentteja tyttärestään. Katselin kirjaa vähän tarkemmin ja huomasin kannessa tekstin Virtahepo, ROMAANI. Varsin viihdyttävää lukea viskiä siemailevasta runoilijasta Ted Wallcesta. Tässä isän kommentti tyttärelleen:

"Niinpä tietysti. Ja siksi sinä oletkin mitätön näpyttelijä,joka työkseen suoltaa soopaa snobilehtiin odotellessaan että joku rikas puoliaatelinen hintti poimii sinut siitostammakseen, mutta minä olen kaikista virheistäni huolimatta kirjailija"

Sijaitsen sivulla 103, Ted lorvii kartanossa ja tekee huomioita englantilaisesta yläluokasta, mikä on sangen hupaisaa luettavaa. Jos kaipaa miesnäkökulmaa (viskinhuuruista) niin tätä voinee suositella. Tosin olen vasta alkumetreillä.

Maltoin keskeyttää lukemiseni ja kiiruhtaa Ateneumiin, jonne saavuin jalat ristissä. Laitoksessa on raikkaat vessat toisin kuin junassa. Katsoin velvollisuudekseni katsastaa Carl Larssonin näyttelyn. Hänen kuvastonsa on umpituttua, olemmehan nähneet hänen idyllisiä kuviaan lukuisissa yhteyksissä. Ei voi kieltää, etteikö mies olisi ollut loistava piirtäjä. Maalaukset ovat pakosta kuluneita, mutta mukava nähdä niitä alkuperäisinä nenänsä edessä. Töitä ajattelee helposti idyllin kuvituksena. Idylliä häiritsi, se että Larsson kärsi ajoittain masennuksesta. Söin Ateneumin kahvilassa hyvän salaatin.

Tarkoitukseni ei ollut shoppailla, mutta löysin tieni myymälään, jossa myydään Desigualin vermeitä. Myyjä vakuutti minut (et ole liian vanha tai liian mitään käyttämään noita vaatteita). Hankin siis tunikan ja kevättakin, jonka käyttäminen vaatii hieman rohkeutta. Sen kuviot ja värimaailma on runsas.

Etsiydyin erään tuttavani taidegalleriaan Lönnrotinkadulle ja huomasin sen olevan suljettu ja kävin sitten katsomassa Elina Brotheruksen ja Kira Gluschkoffin valokuvia Iso Roobertinkadulla. Minua kiehtoo kuvien lavastuksellisuus, joka tuo mieleen vanhat maalaukset.

Söimme A:n kanssa Kosmoksessa. A söi tartarpihviä ja lampaan munuaisia, minä pelkurimaisesti salaattia ja nieriää. Hurja (ekologinen, jos ummistamme silmämme shoppailulta)  lomamatkani päättyi Tampereelle kahdeksalta, joten ehdin vielä ruokaostoksille.

6 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Mie kaa
http://kantapoyta.wordpress.com/2012/03/22/virtahepo/

Zepa kirjoitti...

Niin, se elämkertakin on olemassa (muistaakseni osat 1-2 valmiina, kolmas tulossa) mut se ei ole tämä, kuten huomasitkin.

Heidi kirjoitti...

Samantyyppisiä tuntemuksia. Ei elämää suurempi kirja, mutta hupaisa.
Sanottu sillä varmuudella, jonka sivulle 112 pääsy antaa.

bert kirjoitti...

No vitsi kun just eilen näin kaupungilla naisen Desigualin kevättakissa. Se oli upea ja sai naisen näyttämään ainakin kymmenen vuotta nuoremmalta.

Roope Dessutom kirjoitti...

Nyt en mitenkään malta olla kysymättä, että et kai sattunut olemaan Kosmoksessa noin klo 12.45 - 13.30. Minä nimittäin satuin (syynä paistetut silakat & muusi).

Dessu

Heidi kirjoitti...

Voi, olin Kosmoksessa vasta neljän maissa.