sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Pukeutumisneuvoja

Kirjoitan listoja, stressiä lievittää tekemättömän muuttaminen sanoiksi paperille.

Minulla on viikko lomaa, johon on kertynyt myös työtä. Olen pari vuotta kirjoittanut tieteellistä artikkelia (siihen on liittynyt muutakin kuin kirjoitustyötä), nyt artikkelin käsikirjoitus on osaltani valmis. Lähetin sen muille artikkelin tekijöille ja sain siitä palautetta, joiden mukaisesti alan tekelettä muokata. Lääketieteellisten artikkelien kirjoittaminen on ryhmätyötä, jossa yksi on vastuussa lopputuloksesta, tällä kertaa siis minä. Artikkelin kirjoittajat  asetellaan julkaistaessa järjestykseen, ensimmäisenä artikkelissa seisoo oma nimeni, viimeisenä taas on se toiseksi tärkein henkilö, joka on usein työn ohjaaja. Jos juttu onnistutaan ujuttamaan hyvään lehteen, saan minä tyydytystä loppuun saatetusta työstä, ja sairaalaan saadaan tutkimusrahoja.Parhaassa tapauksessa tulos hyödyttää jotenkin potilaiden hoitoa.


Toimin eilen V:n makutuomarina, V vättelee kesäkuussa ja tarvittiin asu itse väitökseen sekä iltapuku iltajuhlaa varten. Asujen tulee akateemisen perinteen mukaisesti olla mustia. Päiväksi löytyi musta housupuku Stockmannilta. Seisoskelin pukukoppien liepeillä, välillä V ilmaantui kopista ja arvioin hänen asuaan. V tietää kyllä mistä pitää, hän kaipasi vain pientä vahvistusta valmiiksi varattujen asujen sopivuudesta. Viereisestä kopista putkahti välillä arviolta 50-60-vuotias nainen esittelemään sovittamiaan vaatteita miehelleen ja myyjälle. "Tämä on liian nuorekas". Naisella oli päällään  hillitty harmaa mekko, jonka helma ylettyi yli polven. En kyennyt vaikenemaan "Ei todellakaan ole LIIAN nuorekas". Seuraavaksi nainen ilmaantui kopista, hän oli vetänyt jalkohinsa beessit "aikuisten naisten" farkut. Nyt hän kysyi jo suoraan minulta "Ovatko liian nuorekkaat?" Vakuuttelin housujen ja naisen iän olevan täydellisessä balanssissa.

Isäni on jo 82-vuotias ja äitini viisi vuotta nuorempi. He eivät koe itseään vanhuksiksi vaan elävät paljolti nuorten ihmisten elämää. He lenkkeilevät, käyvät kuntosalilla, äiti joogaa. Isä kuuntelee musiikkia Spotifylta, äiti osaa varata netin kautta paikan lentokoneesta. He muuttavat tiheään, aina on joku remonttiprojekti meneillään. Pikaisen laskemani mukaan he asuvat nyt kahdeksannessa yhteisessä asunnossaan, mökki on vasta neljäs. Minulle on jäänyt samanlainen levottomuus. Kun muutan ja alan luoda ympärilleni kotia, rupean jo pian pälyilemään potentiaalista uutta kortteeria. Lapsena muistan jatkuvan huonekalujen siirtelyn, kun äiti halusi alvariinsa muuttaa sisustusta. Huonekalut painoivat ja homma tuntui turhalta, kuitenkin taas kohta samoja mööpeleitä rahdattaisiin uusiin asemiin.

Minä ostin uuden jalkalampun, joten enköhän ole nyt ainakin hetken rauhallinen. Kunhan vain sen sopivan kirjahyllyn löytäisin. Luin jostain sisustuslehdestä, että kyllä se oikea huonekalu sitten tulee vastaan. M oli sitä mieltä, ettei se kulje vastaan kadulla, vaan sitä on kuulemma kaikesta huolimatta etsittävä.

Viikonlopun runo Tomi Kontio Delta (Teos 2008) 

Jos jumalaa ei ole, niin se on etsittävä.
Jos muuta ei ole, nii aina voi yrittää rakkautta,
että muuta ei olisi.


Totuus on sana, joka tekee sokeaksi.
Sokeus on sana, joka tekee todeksi.
Niin että voi sanoa: meri ja taivas ja taivaalla linnut.

3 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Joissakin tavarataloissa on jo puketumisnevojien ammattikunta. Kevennetty versio olisi sovituskoppikommentaattorien. Kyllä siitä varmasti joku olisi valmis maksamaan, ainakin aviomiehet talvisaikaan. Koskahan tavaratalot keksivät - toiminimellä tietysti.

Heidi kirjoitti...

Itseasiassa tarjosin Stockmannille palvelujani kun V maksoi ostoksiaan.

Merja kirjoitti...

Hyvä siis pitää mielessä tuokin, jos nykyhommat alkavat kyllästyttää.