tiistai 6. maaliskuuta 2012

Yhden asian nainen

Ehdin tehdä yhden asian päivässä. V väitti, ettei se pidä paikkaansa, sillä päivitin samana päivänä FB:n kahdesti.

Maanantain vaativa "yksi asia" oli kevätakin haku korjausompelimosta (en omista ompelukonetta, eikä  käsinompelu onnistunut). Takin tasku repsotti irvokkaasti neljän sentin matkalta. Takkia hakiessani huomasin kauluksessa meikkivoidetta ja minua hävetti. Maksoin neljästä sentistä suoraa ommelta11 euroa, 2.75 euroa senttimetriltä.  Kotona ruikin takin kaulukseen sappisaippualiuosta ja pesin sen pesukoneessa.

Tälle päivälle oli työlistassani yksi vaativa tehtävä, kissahiekan hankinta. Haen hiekkaa eläinkaupasta ja se painaa kuin (tähän mietin vielä sopivaa sanaa), siksi kuljetan sen Pariisista ostamallani mummokärryllä. Töistä lähtiessäni aurinko mollotti taivaalta ja iski minulle silmää ja kuiskasi "ehtii sitä huomennakin, ei sitä hiekkaa tarvitse sillä katilla niin paksusti olla". Päädyin siihen, että siirrän työtehtäväni torstaille ja ulkoilin töistä kotiin metsän ja järvenjään poikki. Kotiovella jalkani olivat jo niin raskaat, että juuri ja juuri jaksoin nostaa ne 3 cm kynnyksen yli. Joudun kuitenkin tekemään yhden asian, laatimaan kymmenen minuutin esityksen eräästä projektista. Tein sen itseasiassa jo sunnuntaina, mutta luin vasta tänään ohjeen, jossa luki, että esityksessä saa olla korkeitaan viisi diaa, esityksessäni niitä on 16. Onneksi en siis ostanut kissanhiekkaa, silloin olisinkin tehnyt kaksi tehtävää samana päivänä ja teoriani siitä, että jaksan tehdän vain yhden asian päivässä, olisi ikävästi romuttunut.

Torstaina vietetään kansainvälistä naistenpäivää, jolloin minua (olen nainen) saa palkita kuohuviinillä. Työskentelen naisvaltaisessa työyhteisössä, miehiä osastolla on kaksi: nuori salskea sivaripoika ja piirun verran vähemmän salskea kuusikymppinen pomomme. Kahvipöydässä eräs naispuoleinen työtoveri sisar herkkä valkoinen  käyttää toistuvasti entisen miehensä nykyisestä vaimosta nimitystä, eksäni panopuu. Kukaan ei kuitenkaan yleensä huuda kenellekään,  ei vähättele, eikä kiusaa. Kaipa se sitten on ihan hyvä työyhteisö.


9 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Lällällää, minä olenkin kahden asian nainen: luen lehteä samalla kun istun pytyllä. (Älä kerro äidille!)

Hoo Moilanen kirjoitti...

Ihanaa muuten, kun se kuusikymppinen on vain piirun verran vähemmän salskea! ;)

Heidi kirjoitti...

Minäkin näppäilen läppäriä, katson Voimalaa ja heiluttelen varpaita samaan aikaan.

AuvoT kirjoitti...

Elä hyvä ihminen koeta näyttää 16 diaa 10 minuutissa. 3 voisi olla jo riittävä määrä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon auttaa asioiden määrittely toisin. Aloin harrastamaan sitä siinä vaiheessa, kun opiskelupäivän jälkeen pidin mahdottomana imuroida/tiskata/pestä pyykkiä, josta seurasi että asuin sikolätissä, käytin kirpputoria odottavia vaatteita sekä söin suoraan kattilasta.

Heidi kirjoitti...

Määrittelykysymys, ilman muuta.

Diat olivat lähinnä kuvia. Kymmenen diaa esitin, aikaa meni alle 10 minuuttia.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se puuttuva sana on "synti", siitä riippumatta painaako se synti paljon vai ei.

Minä olisin kai joissain salaisissa haaveissani nuorena halunnut lääkäriksi, mutta pelkäsin niin paljon noita julkisia esiintymisiä joita tiedän lääkäreillä jatkuvasti olevan että hakeuduin sitten ihan toiselle alalle. Ihan hyvä niin, lääkärien imago on pysynyt tällä tavalla itselläni hyvin korkealla.

Anonyymi kirjoitti...

AuvoT taas kriittisenä! Se on selvästi ihastunut sinuun!

Heidi kirjoitti...

Osoitetaanko ihastusta kritiikillä? Jaa...