keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Tankkaus

Ei tämä ole helppoa. Töistä pyöräillessäni pohdin, mistä kirjoittaa. Tuuli keikutti puiden latvoja ja Pyhäjärven vesi velloi. Vastaan reippaili vanhempi pari kävelysauvoinen. Särkänniemestä kantautui kakaroiden kiljuntaa. Delfiinit? Sara Hildenin taidemuseo? Huvipuistot? Kokemukset niissä huvittelusta ovat kaukaisia, viimeksi olen seisoskellut laitteiden liepeillä ja odotellut lasten laskeutumista kamalista härpäkkeistä ja pidellyt oksennusta, joka melkein tulee moista pyörimistä katsellessa. Hattaraa en ole vieläkään syönyt, lapsena en saanut vaikka kinusin ja enää en halua. Ei näistä irtoa mitään.

Päätin eilen työskennellä artikkelin korjausten kimpussa. Asetuin ihan vain hetkeksi sohvalle lepäilemään ja nukahdin. Jossain vaiheessa vedin päälleni torkkupeiton ja suloinen rentous virtasi kehooni. Heräsin seitsemältä, kirjoitin blogiani ja katsoin Ylen Arenalta ohjelman Satuhäät. Työkaverini olivat päivitelleet ohjelman morsion käytöstä. Nuori nainen, jolla oli lapsi edellisestä suhteesta ja yksi tästä nykyisestä, kiroili, oikutteli ja poltti ketjussa tupakkaa. Sulhanen tilitti kameralle rakkauttaan tulevaan morsioon, morsian sanoi kesken häävalssin "et sinä osaa tanssia, minua hävettää, lopetan tanssin NYT". Humalainen sulhanen puuhasteli hääväen edessä pitkään vaimonsa helmojen alla, putkahti ulkoilmaan vaaleanpunaisia alushousuja heilutellen ja heitti pöksyt poikamiesjoukkoon. Ohjelma oli taas tajuntaa laajentava kokonaisuus, siinä oppi elämän pienistä nyansseista enemmän kuin mistään laatuelokuvista. Mietin mikä noissa hääohjelmissa minua koukuttaa ja päädyin siihen, että se on suku, oikeammin sukulaisten suhteet. Silloinkin kun kaikki käyttäytyvät korrektisti, niin häiden valmistelu paljastaa heidän suhteistaan paljon. Loppujen lopuksi häissä sinänsä on harvoin yhtään mitään persoonallista, juhlapaikka näyttää samalta, morsiuspari istuu kukin koristellussa pöydässä kahdestaan,tanssitaan häävalssi, leikataan hääkakku, leikitään noloja leikkejä ja pidetään huonoja puheita. Olen oppinut, että häillä pitää olla teemaväri, nyt se oli fuksia. (Omassa siviilivihkimyksessämme ei teemavärejä ollut.) Tarjoilut ovat  häissä lähes identtiset. Köyhemmät tekevät itse, rikkaammat ostavat, alkoholi noudetaan useinmiten Tallinnasta. Sen hankinta on ainoa sulhasta kiinnostava häävalmistelu.

En siis korjannut artikkeliani, en myöskään kirjoittanut tekstiä, jota minun ehkä kannattaisi kirjoittaa.

Tänään päätin lähteä lenkille. Asetuin taas hetkeksi sohvalle ja heräsin seitsemältä. Nyt naputtelen tänne kaikkea joutavaa ja kohta on mentävä nukkumaan. Aina olisi kilvoiteltava. Joskus tekisi mieli heittää ranttaliksi, juoda kaljaa, ahmia pussillinen sipsejä, syödä sellainen jättimäinen lakupussi, joita kauppojen kassan liepeillä roikkuu. Olen nähnyt näitä sipsipusseja ja sixbageja monen perheen ostoskärryissä. No juonhan minä kaljaa, mutta varmaan liian harvoin.

Palataan ruotuun. Saatan nauttia illemmalla palan tai kaksi tummaa suklaata. En jaksa korjata artikkelia nytkään. Huomenna on päivystys. Perjantai on vapaata,sillä menen leikkaukseen! Alahuulestani poistetaan sellainen tukkeutunut sylkirauhanen ja suukirurgi lupasi  loppupäivän sairaslomaa. Ikävä kyllä, syöminen ei leikkauksen jälkeen hetkeen onnistu. Kannattaa kuulemma hieman tankata etukäteen. Taidan aloittaa heti.


7 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Joo, ilmanmuuta kannattaa alottaa tankkaus ajoissa... ;D
Mä koitin illalla alkaa hörppimää olutta. Konevvajas tein sähkökokeiluja, kun meinaan tehdä tuulimyllyn, jossa palaa valo kun se tuottaa sähköä eli pyörii. Kaljasta tuli pömppömaha ja takapuoli alko paukkuun, lopetin. Äsken sain kissat sisää, nyt oottelen et tuli hiipuu hiillokselle ja saan pellit kii ja käyn yö-unille.
Netissä pyörin et pysysin hereillä.

Tiina kirjoitti...

Vai kuitenkin Näsijärvi? Tai enhän mä tiedä miten sun pyöräilyreittisi töistä kotiin menee. :)

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Juu..kun voisikin laittaa ranttaliksi, muttei voi. Hauskaa viikkoa!

Lasse kirjoitti...

Mullekin tuli heti Näsijärvi mieleen. Ehkä tämä on sitä blogin paljonpuhuttua faktan ja fiktion sekoittumista. :)

AuvoT kirjoitti...

Näsinneula on Näsijärven rannalla. Onneksi ovat nimenneet järven samoin kuin neulan. Muutoin menisi kyllä järvet aina sekaisin.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Järvet menivät sekaisin: Näsijärvi on siis kyseessä. Tuo Näsinneula muistisääntö on hyvä, otan heti käyttöön.

AuvoT kirjoitti...

Luulin aina että tamperelaiset geeneissään tietävät kumpi järvi on kumpi. H:lla siis savolaisgeenit?, silloinhan se on aika lailla sama kumpi on kumpi, sammoo kalasopa lient molemmat. Minulta meni parikymmentä vuotta että keksin tuon yhteyden, kun en ole Tampereelta vaan syntysin Turus.