maanantai 25. helmikuuta 2013

Hiihtolomaton

Alan kyllästyä uutisiin siitä, mistä kaikkialta on löytynyt hevosenlihaa. Seuraavaksi konia löytyy todennäköisesti vispipuurosta. Luen juuri Laxnessin Salka Valkaa, jossa lapset elävät pilaantuneilla perunoilla ja kalanperkeillä jos eivät kuole jo imeväisiässä. Meillä ovat asiat kuitenkin aika hyvin. Ymmärrän kyllä, että einespaketista, jonka kiireinen virkaisä tai -äiti lapsilleen mikrossa lämmittää, pitäisi olla sitä mitä siinä mainitaan olevan.

Aikoinaan kaverini ostivat Puolasta kuulokkeet (ne olivat tuolloin kookkaita ja näyttivät kuulosuojaimilta). Kotona he avasivat toivekkaina paketin aikomuksenaan kuunnella musiikkia naapureita häiritsemättä ja löysivät laatikosta kaksi perunaa. Siinä oli melko selkeästi kuluttajaa petetty. Mitä teit kun huijari asui Puolassa ja "kuulokkeet" oli ostettu pimeästi vaihdetulla valuutalla.

Hiihtoloma täyttää FB:n hiihtolatujen ja laskettelurinteiden kuvilla. Minä vaan poljen töihin pyörällä ja kypärä painaa ohimoitani kuin marttyyrin kruunu. Huomenna on päivystys, joka alkoi jo eilen minua harmittaa. Lauantaina on toinen. Kun viikko etukäteen alkaa tuota ylimääräistä (no eihän se tavallaan ole ylimääräinen vaan työhön kuuluva) tehtävää voivotella, niin onko järkeä. Minkäs teet.

Sunnuntain Hesarissa käsiteltiin lääkärien mahdollisuutta kieltäytyä aborttien suorittamisesta. Gynekologiyhdistyksen puheenjohtaja otti sellaisen kannan, että jos ei omantunnon syistä suorittaa ko toimenpidettä, niin on hankittava toinen erikoistumisala.  Päivystämisessä ei  liene eettisesti kenellekään mitään ongelmaa. Joku neuvoi, että pitää mennä työterveyteen ja sanoa, että päivystykset vievät yöunen ja pyytää työterveyslääkäriltä todistus, ettei terveydellisistä syistä voi päivystää. Jotenkin hommasta luopuminen tuntuisi porukan pettämiseltä. Päivystysrasitukseni on kuitenkin nykyisin aika pieni.


13 kommenttia:

AuvoT kirjoitti...

Lääkärit on kestäviä päivytyksessä. Kauan sitten TV:ssä haastateltiin kirurgia, joka oli tehnyt työtä jonkun 32h putkeen, ja kysyttiin että lipsuuko veitsi loppupuolella rupeamaa. Hän vastasi varman oloisena ettei lipsu. Olemme varmaan hyvissä käsissä.

AuvoT kirjoitti...

No just, unohdin pääasian. Kyllä lääkäreillä saisi olla lupa kieltäytyä aborteista. Onhan se kaikkialla muuallakin Euroopassa (paitsi Ruotsissa). Ja jos kerran kaikki hevosenlihadirectiivit sieltä tänne tuodaan, niin miksi ei eettisiä asioita?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minä en onneksi käytä veistä kuin leivän leikkaamiseen. Ja päivystän suuren osan vuorokautta kotona ihan vaan varalla, jos vaikka tarvitaan. Ensiavussa täytyy olla vähintään kolme tuntia paikan päällä, työpäivän jälkeen sinne meno kuitenkin pännii. Viikonloppuna tulee tehtyä päivystysosastolla aika normaalipituinen työpäivä. Etulinjan työt on jaettu kolmeen vuoroon.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Jos abortin suorittaminen ei ole oikein kenenkään mielipuuhaa, niin kenen vakaumus on sen suuruinen, ettei aborttia tarvitse tehdä? Voihan valita jonkun muun erikoisalan. Lain mukaan kuitenki abortti tietyin edellytyksin tehdään.

bert kirjoitti...

Se se vasta olisikin jos se jonkun mielipuuhaa olisi. En menisi sille lääkärille minä.

Anonyymi kirjoitti...

Mun mieheni jätti (jo hyvin kauan sitten) päivystyksen juuri tuosta syystä: kun se tuli sunnuntaiaamuna kotiin päivystyksen jälkeen, se nukkui, ja oli sitten sen iltapäivän suhteellisen tyytväinen. Maanantaiaamuna se jo alkoi aina saman laulun: voi ei, lauantaina päivystykseen... ja siitä se ahdistus syveni siihen lauantai-iltaan asti. Yksi meidän perheen parhaita päätöksiä oli sen päivystyksen jättäminen, vaikka se tekikin talouteen loven.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Raha ei korvaa menetettyä viikonloppuvapaata.

AuvoT kirjoitti...

Tietenkin kenen tahansa mikätahansa vakaumus, joka vain haluaa. Elämme markkinataloudessa, kysynnän ja tarjonnan laki jne. Siis jos tekee vähemmän työtä, saa vähemmän palkkaa, eli ne jotka tekee abortteja, saisi "aborttilisän". Tai ehkä toisinpäin että osalle tulisi "aborttivähennys". Ei kai blogisti H:kaan haluaisi aborttivähennystä?

Julia kirjoitti...

Sittenhän jehovantodistajalääkäri voi kieltäytyä potilaansa verensiirrosta vain, koska se ei hänen itsensä mielestä ole suotavaa. Tai siis you know what i mean :)

hannuhoo kirjoitti...

Heidi!

Jussi Viitala: Miten maailma loppuu.

Kävimme äsken vaimon kanssa terveyskävelyllä kirjastossa. Aurinkoisen sään innoittamina toivoimme saavamme vielä ne 30 vuotta jotka sadasta puuttuvat. Olisi niin "kiva" nähdä, että minkä näköinen se loppu silloin olisi kun kauppatori on 3 metriä veden pinnan alla!
"Karmivan jännittävää".

Tämä Viitala siis pitää tunteistansa täysin riippuvaisen ihmiskunnan väestönkasvua pahimpana uhkana.

Lastemme lapset. Kuinka ...?

AuvoT kirjoitti...

Jaa, olin ehkä epäselvä. Tarkoitan että oli jainalainen tai muu udmurtti, jos uskonto tms kieltää tappamisen, niin voi kieltäytyä joistain - rekisteröidyistä - toimista lääkärinä. Tämän pitäisi tietysti näkyä palkassa. Näkyyhän sekin että on erikoislääkäri, eikä "tavallinen" lääkäri. Erikoinen osaa tai tekee enemmän, siitähän sitä maksetaan.

Ja velvoittaahan se lääkärinvalakin jo suojelemaan elämää.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Vaikka me lääkärit tunnetusti olemmekin ahneita, niin arvelen, ettei tämä ole rahakysymys.

AuvoT kirjoitti...

Ehkei lääkäreille. Mutta koska me muut - siis äänestäjät ja poliitikot - sen päätämmme saako lääkärit kieltäytyä aborteista, niin meille se on rahakysymys. Eli oikeudenmukaista on maksaa vähemmästä vähemmän ja enemmästä enemmän.