Kiukku

Olen tänään kello 13 jälkeen ollut erittäin väkivaltaisessa mielentilassa. Alan ymmärtää pikaistuksissa tehtyjä tappoja. Tähän tunnelmaan liukumiseen ei ole tarvittu mitään poikkeuksellisia vastoinkäymisiä.

Tuijotin töissä näytölle asettunutta tiimalasia. Yritin kirjoittaa potilaalle reseptiä. Keskellä näyttöä seisoi aikeitani estämässä  tuo viheliäinen odottamisen symboli. Jokaisen työvaiheen välissä tutkailin tiimalasin säännöllistä muotoa ja vihani kasvoi.

Kun sain potilaat ulos (sanella en ehtinyt), olin täynnä raivoa. Soitin tukeen, josta vastasi nuori ääni, joka kertoi ongelman olevan kaiken kattava, eikä minun yksityinen murheeni. Päädyin suunnittelemaan tietotekniikkavälineistöni väkivaltaista hävittämistä. Työhuoneeni sijaitsee viidennessä kerroksessa. Näytöt (juu niitä on kaksi) olisi helppo pujottaa ulos kapeasta tuuletusikkunasta. Olisi mukava seurata niiden leijailua maahan. Valitsisin molemmille eri laskeutumiskulmat ja nauttisin niiden lyhyen lentomatkan seuraamisesta. Näppiksen repisin näppäin kerrallaan ja sirottelisin ne lumihankeen kuin jäniksen papanat. Keskusyksikkö ei mahtuisi kapeasta ikkunasta ulos, mittailin sen paksuutta sormimitalla. Hienompaa olisikin viskata se suoraan ikkunalasin läpi.

Töiden jälkeen astelin kirjastoon läppärini kanssa. Vuorossa olivat artikkelin korjaukset. Kaksi muuta kirjoittajaa on vaatinut varsin maltillisia muutoksia tekeleeseeni. Tämä viimeinen ryökäle yrittää laittaa kaiken uusiin puihin.

Melkein alkoi helpottaa. Kynä toimii pistimenä tai no totuuden nimessä lyön läppärillä kaikkea päähän.