Kävin kuntosalilla. Monella on sellainen käsitys, että urheilen paljon. En suinkaan, minä vain raportoin kaikki liikuntasuoritukseni huolellisesti. S toi minulle salille öljyä polkupyörääni varten. A oli askarrellut sinappipullosta öljypullon, sillä valitin polkupyöräni jäykkyyttä kovilla pakkasilla. Ihanaa, että on ihmisiä, jotka haluavat auttaa, vaikkei toinen suoranaisesti edes pyydä apua.
Eräs tuttuni sanoi, että voisin kirjoittaa harvemmin, valikoida, suunnitella hioa kieltä. En viitsi. Tämä blogi on paha tapa, josta en pääse irti. Jos muutaman päivän olen ilman, niin ajatus alkaa muotoilla kaikesta sanottavaa, vaikkei mitään sanottavaa olisikaan. Parhaita blogeja minun mielestäni ovat rehelliset blogit, tämä ei kuitenkaan tarkoita, että minä olisin rehellinen.
Tästä saan aasinsillan Jörn Donneriin, joka on kirjoittanut 1200 sivuiset muistelmat. Olen aina ollut heikkona mieheen. Muistan hänet kymmenvuotiaasta: miehen sensuellit huulet, jatkuvasti käryävän tupakan, hoikan varren, jonka ryhdittömyys televisiossa herätti pahennusta. En ole koskaan lukenut miehen kirjoja. En uskalla pilata aistillista kokemusta.
Luen Laxnessin romaania Salka Valka. En olisi luultavammin tarttunut kirjaan ilman lukupiiriä. Kirjan henkilöiden heikkouksia kuvataan herkullisesti. Kieli ja romaanin maailma on sellainen, että lukeminen etenee kuitenkin hitaasti. Tätä ennen luin Torgrim Eggenin romaanin Sisustaja. Tämä kirja taas oli hyvin helppolukuinen. Päähenkilö, sisustusarkkitehti Sigbjorn, joka edustaa nykyaikaista kaupunkilaista, jolle ulkoiset seikat ovat elämän pääsisältö ja joka halveksii niitä, joilla ei ole oikeanlaista tyylitajua. Alku on kepeä ja sisältää salavihkaista huumoria. Lopussa kirja muuttuu kuitenkin tyystin toiseksi. Mies, jota on seurannut huvittuneena muuttuukin inhottavaksi. Minusta kirjailija toimii epäreilusti. Jos olisin katsonut vastaavaa elokuvaa televisiosta niin olisin sulkenut toosan, nyt luin kirjan kursorisesti loppuun saakka ja tulin pahalle päälle.
Kävin sunnuntaina Tampereen taidemuseossa katsomassa Dashi Namdakovin näyttelyn Myyttien maailma. Näyttelyssä oli esillä miehen veistoksia. Namdakov on burjaatti. En ole koskaan kuullut kenestäkään, joka on burjaatti. Mies näyttää kuvisssa sympaattiselta, joten olen saattanut menettää paljonkin, kun en ole tavannut yhtään burjaattia. Veistokset ovat mielenkiintoisia, myyttisiä. Huomatkaa viiltävä taideanalyysini, joka on napattu suoraan näyttelyn nimestä.
16 kommenttia:
Minä taas ajattelen, että on hienoa kun jollain riittää kerrottavaa ja sanottavaa usein. Olen siitä ehkä vähän kateellinenkin, minusta tuntuu että päiväni menevät niin samanlaista latua koko ajan, ettei minulla ole niistä mitään sanottavaa. Vaihtoehtoja on suunnilleen kaksi, heräsin, menin kouluun, tulin kotiin tai heräsin, en mennyt kouluun, jäin kotiin mietiskelemään. Mietiskelyistäkään ei kannata kirjoittaa, jätän sen niille joilla on enemmän sanottavaa.
Niin, siis älä ihmeessä, minusta yksi sinun blogisi hyvistä puolista on juuri tämä, että kirjoitat paljon ja spontaanin oloisesti.
No minusta taas sinulla on oikeasti sanottavaa. Kirjoitin lapsena päiväkirjaa. Aloitin samoin sanoin: heräsin, puin päälle ja söin aamiaisen.
Jörn Donner taitaa olla loppupeleissä surullinen ihminen.
Se Eggenin toinen suomennettu ei oo yhtä kiinnostava kuin Sisustaja.
Kivan kirjan löysin ja luin päivässä - Pete Suhosen Hitlerin kylkiluu. Kai tästä pitäis sanoa kohta jotain oman blogin puolella.
Älä, Zepa, viitsi!
Minusta Eggenin Kaksoset oli hyvä.
Muistatko kirjan kolme kysymystä?
Älä hitossa. Äitini, joka oli viiskymppinen lääkäri, ennen kuin kuoli (sinua kai parikymmentä vuotta vanhempi), oli myös heikkona Jörkkaan ja kai 'aina' ollutkin. En tietysti koskaan ollut kykenevä ymmärtämään, miksi ihmeessä. Jos voit valaista tarkemmin, mikä miehessä kiehtoo, olen kiitollinen (vai riittivätkö nuo elementit?) - jos vaikka jopa ymmärtäisin äitiänikin paremmin. (Hän kyllä luki Donnerin kirjojakin.)
Pakkohan tässä on päteä, että olen ollut Burjatiassa. Ostin yhdeltä burjaatilta jäätelön.
Mene ihmeessä näyttelyyn!
Minusta tämä kommenttiketju on kuin vanhan avioparin elämää parhaimmillaan.
Kukin puhelee omiaan vaan ei toistensa ohi hyvässä hengessä.
Heidi, kippis sinulle! :)
Näin muuten on.
Kirjoituksesi ovat hienoja hetken välähdyksiä toisiin todellisuuksiin.
Salka Valkasta tulee mieleen kalanperkuu. Alkaako se vain sillä, vai onko sitä kirjassa muutenkin paljon?
Tarkemmin ajatellen, onko sitä kirjassa sittenkään?
Saattaa olla, päähenkilö ainakin suunnittelee hankkivansa elantonsa perkaamalla kalaa. Lukemiseni on vasta melko alussa.
(Hoo) Toinen Eggenin suomennettu on Pärstäkerroin. Sitä tarkotin kun sanoin, ettei ole yhtä hyvä. Kaksosia en ole lukenut.
Minun Sisustajalleni kävi juuri niin kuin sille kirjalle minunkin mielestäni kuuluukin: oli aika, jolloin lensin työn puolesta businessluokassa. BA:lla oli makuuasentoon menevät istuimet. Matkalukemisena oli ko kirja. Olin pudottanut sen lattialle ja sitten napista makuuasentoon menevä tuoli silppusi sen. Parasta kirjassa oli sen ulkomuoto, mikä sekin oli mennyttä.
Älä lopeta päivittäisiä postauksiasi - mitä minä sitten luen?
En taida pystyä lopettamaan, vaikka se saattaisi olla viisasta.
Lähetä kommentti