Tungin sieraimiini villanöyhtää. Ei ollut muutakaan tekemistä. Kun ilma ei enää kulkenut nenän kautta, parahdin itkuun. Nöyhtää ei saatu sieraimista kotikonstein, joten minut vietiin lääkäriin.
Kun kirjoitin tämän faceen, joku kertoi ujuttaneensa legon sieraimeensa. Lego on kova, kylmä ja kulmikas villapalleroon verrattuna.
Jouduin kitarisaleikkaukseen. Päähäni painettiin koppa, jossa oli nukutusainetta. En saanut jälkeenpäin jäätelöä vaikka sitä kovasti odotin.
Sairastuin aivokalvontulehdukseen ja näin sairaalahuoneessa harakan. "Ei täällä ole harakkaa", hoitaja sanoi, vaikka selväsi olikin. Selkäytimestä otettiin näyte. Pääsin vappuna kotiin ja sängynpäätyyni kiinnitettiin ilmapallo.
Kun sormeen meni tikku, isä otti neulan, sytytti tulitikun, lämmitti neulaa liekissä ja kaiveli tikun mustuneella silmäneulalla ihon alta.
Pakkasella kieli jäätyi kiipeilytelineeseen. Kaatuessa polvesta lähti nahka ja siihen kehittyi rupi, jota en malttanut jättää rauhaan, vaan joka minun oli pakko repiä aina uudestaan irti. Ei ollut kai muutakaan tekemistä.
Voi näitä ihania lapsuusmuistoja.
4 kommenttia:
Kerhotäti kertoi varoittavan esimerkin, kun lapsensa oli työntänyt herneen nenäänsä. Oli käyty lääkärissä, mutta täti jätti vastaamatta kysymykseemme, söikö lapsi sen herneen sitten kun se oli kaivettu ulos.
Minäkin olen kaivanut yhden lapsen nenästä herneen. Lapsena varoitettiin laittamasta muovipussia päähän, joten ajatus kiehtoi minua kovin, mutta en kuitenkaan koskaan toteuttanut sitä.
Apua, muistan saman viehtymyksen tunteen ja kuvitelman, mitä tapahtuisi, jos muovipussin laittaisikin päähän. Mikähän siinäkin oli, että juuri tuollaisesta asiasta varoitettiin erityisesti. Vaaroja on maailma täynnä ja esim.maalla lapset ajoivat traktoreilla ja mm.itse leikin paljon katolla. Tärkeintä kuitenkin, että muovipussia ei päähän.
Juuri kesällähän jossain iltapäivälehdessä uutisoitiin naisesta, jonka nenästä oli kaivettu herne oliko se 51 vuoden päästä siitä kun se oli sinne joutunut. Vai oliko se mustikka? Oli kärsinyt 35 vuotta kroonisista poskiontelontulehduksista ennen kuin syy löydettiin.
Minä en ole tunkenut mitään nenääni, mutta kaverini löysi niin ihanan, pehmoisen ja herkän vaaleanpunaisen superloninpalasen, että hän ei kerta kaikkiaan voinut tehdä muuta kuin panna sen nenäänsä. Jotenkin pystyn ymmärtämään sen tunteen.
Itse lapsena vähän odotin, että jonakin päivänä kieleni lipsahtaa suusta esiin väärällä hetkellä ja osuu jäiseen rautaan. Tiesin että sitä pitää varoa, mutta se kuului kai mielestäni sellaisiin juttuihin, joka vain tapahtuu jonakin päivänä, koska on lapsi.
T. Kala
Lähetä kommentti