sunnuntai 19. elokuuta 2018

Mustikassa

Vietin kolme yötä vanhempieni mökillä. Isä ja äiti olivat asentaneet terassille lasituksen ja mökille oli rakennettu kasvihuone  (terasseja ei tontille enää mahdu, joten jotain muuta oli tehtävä). Miten noin ahkerille ihmisille on siunaantunut näin laiskoja jälkeläisiä? Ehkä olemme jonkinlaisia vaihdokkeja ja jossain päin Suomea työtä vieroksuvilla vanhemmilla on luonnottoman reippaita ja aikaansaavia lapsia.

Äitini oli käynyt omalla terveyskeskuslääkärillään, joka oli kuulemma söötti. Isä oli kertonut, että tytär on lääkäri, joka toiminee sopivana peloitteena. 

Perinteiseen naisten mökkiviikonloppuun kuului metsässä tarpomista ja mustikoiden poimimista. Mättäillä hyönteisten syötävänä kyykkiessäni suunnittelin tarinaa, jossa kaksi himomarjastajaa lähtee metsään itseäni muistuttavan marjastusta kaihtavan naisen kanssa ja nuo kaksi muuta eksyvät ja häviävät jäljettömiin. Alter egoni aukaisee oluttölkin, menee saunaan ja ilmoittaa katoamisesta vasta seuraavana aamuna.

Takaisin tullessamme pistäydyimme tienvarsikuppilassa. Samassa liiketilassa toimi astia-, lakana-, kirja- ja vaatekauppa. Jostain syytä tuli sellainen olo, että jotain on ostettava, joten hankin aluslakanan ja kolme tyynyliinaa (tämänhän halusitte tietää).



Ei kommentteja: