keskiviikko 1. elokuuta 2018

Tulipalo

M:n saksalainen miniä väitti, että Frankfurt Oder on Saksan persläpi, joka tunnetaan lähinnä autokaupoistaan. Täältä puuttuvat turistilaumat, joten olo on levännyt ja seesteinen. Kuvittele vaikka Salo, josta löytyisi kaksi kreikkalaista, italialainen, intialainen ja useampia aasialaisia ravintoloita. Kajaani, jonka kahviloissa kakkupalat ja erikoiskahvit kannetaan pöytään. Mieti Kotkaa, josta pääsee junalla kympillä Berliiniin. Ajattele Keravaa, jossa liikennöi monta ratikkalinjaa.

Kävin eilen Berliinissä, jossa oli niin kuuma, että oli suorastaan tukalaa. Siellä tornissa (jossa käymisestä nyhdettiin 15 e!) tuli huono olo väenpaljouden, jonottamisen ja kostean kuumuuden vuoksi. Lopulta kävelin puistoissa ja Spree-joen rannalla.

Eilen illalla Slubicen puolella paloi, otimme kännykkäkuvia ja mietimme palavatko  tupakkakaupat. Puolalaiset palomiehet saivat palon nopeasti taltutettua. Sankka savu hajosi tuulen mukana vastakkaiseen suuntaan, eikä päätynyt Frankfurt Oderiin. Luotan Puolan palomiehiin.



Ei kommentteja: